FINSKA SAPUSKA
Projekti ”Finska sapuska” eli Suomen juhlien herkut tutuksi avaa videoiden katsojille suomalaisten juhlien tavat ja viettokulttuurin perinteisen juhlaruoanlaiton yhteydessä.
Projektin tarkoituksena on syventää kansallista ymmärrystä ja arvostusta suomalaisia juhlia ja perinteitä kohtaan, tuoden esiin se erityinen ruokakulttuuri, joka kuuluu eri juhliin, kuten jouluun, pääsiäiseen, juhannukseen, vappuun jne. Projekti tarjoo katsojille mahdollisuuden tutustua perinteisiin suomalaisiin ruokalajeihin, niiden valmistustapoihin ja historiaan, sekä luoda ja verrata yhteyksiä nykyajan juhlaperinteisiin.
Tavoitteena on paitsi säilyttää ja vaalia suomalaista ruokaperinnettä, myös nostaa esille suomalaisten juhlien monimuotoisuutta ja merkitystä osana kansallista identiteettiä. Hanke tähtää kulttuurivaihdon edistämiseen, jolloin sekä suomalaiset että kansainväliset katsojat voivat tutustua toistensa ruokakulttuureihin ja ymmärtää paremmin suomalaista juhlaelämää ja sen erityispiirteitä.
Syksyllä 2025 suunnittelimme videokuvausta erityisesti Kekri-juhlan ympärille. Keväällä 2026 videon aiheena tulee olemaan pääsiäinen.
’Finska sapuska’ on jatkoa vuonna 2020-21 tehdylle projektille, jossa tehtiin video niin juhannuksen, kuin myös joulun vietosta.
Juhannusvideo
Jouluvideo
https://www.youtube.com/watch?v=fNR7cejYu_s
Vuonna 2025 alussa haimme rahoitusta muutaman lisäfilmin tekemistä varten. Rahoitus saatiin, tosin hieman leikattuna, siitä mitä haettiin. Tämä luonnollisesti vaikuttaa tekemiseen, josta joudumme maksamaan. Kaikki oma työmme on vapaehtoistyötä, eikä siitä makseta mitään korvausta, sama koskee filmeissä esiintyviä näyttelijöitä.
Ensimmäinen filmimme käsittelee suomalaisen kekrin viettoa, eli Kekri-juhlaa. Tässä aluksi pieni kirjoitus mistä on kyse ja lisäksi tekemämme video. Ruokien reseptit ovat myös tässä alla liitteenä.
Kekri – suomalaisen vuodenkierron ja kiitollisuuden juhla
Kekri on yksi suomalaisen kansanperinteen vanhimpia ja merkityksellisimpiä juhlia. Se oli aikoinaan vuodenkierron päätepiste ja uuden alun juhla, joka merkitsi maatalousvuoden päättymistä, sadonkorjuun kiitosta ja tulevan vuoden toivottamista. Kekri edustaa maailmaa, jossa ihminen eli luonnon rytmin mukaan – kylvön, kasvun, korjuun ja levon syklissä. Sen ytimessä oli kiitollisuus, esi-isien kunnioitus ja yhteisöllisyys, jotka loivat perustan suomalaiselle juhlakulttuurille jo vuosisatoja ennen joulun ja kristinuskon tuloa.
Kekrin juuret ja merkitys
Kekrin historia ulottuu esikristilliseen aikaan, jolloin suomalaiset ja karjalaiset talonpojat elivät vahvasti luonnon ja maatalouden rytmin mukaan. Sana ’kekri’ juontuu muinaisesta sanasta, joka tarkoitti vuoden päätöstä tai kiertoa. Toisin kuin nykyiset kiinteät kalenterijuhlat, Kekri ei ollut sidottu tiettyyn päivämäärään – sitä vietettiin, kun syystyöt olivat tehty, vilja puitu ja karja tuotu talvisuojaan. Jokainen talo vietti Kekriä omassa tahdissaan, mikä kuvastaa hyvin juhlan yhteyttä elämän konkreettiseen rytmiin.
Kekri oli ennen kaikkea kiitoksen ja yltäkylläisyyden juhla. Se oli hetki, jolloin ihmiset saattoivat pysähtyä työn täyttämän vuoden jälkeen, hengähtää ja nauttia oman kätensä tuotoksista. Juhla toimi myös rajakohtana vanhan ja uuden vuoden välillä – eräänlaisena suomalaisena vuodenvaihteena, jossa toivottiin onnea, hedelmällisyyttä ja hyvää satoa tulevalle vuodelle.
Esi-isien ja henkien juhla
Yksi Kekrin merkittävimmistä ulottuvuuksista oli sen henkinen ja rituaalinen puoli. Kekri oli aika, jolloin rajat elävien ja vainajien maailman välillä ohentuivat, ja uskottiin, että esi-isien henget palasivat koteihinsa vierailemaan. Heitä kutsuttiin nimellä ’kotiväki’ tai ’vainajainväki’, ja heidän uskottiin tuovan mukanaan siunausta, jos heitä kohdeltiin kunnioittavasti.
Tämän vuoksi Kekrinä katettiin pöytä myös vainajille. Ruoat jätettiin yöksi esille, ja talossa vallitsi hiljaisuus heidän vierailunsa ajan. Kynttilöitä poltettiin ikkunoilla ja pihapiirin äärellä, jotta henkien olisi helppo löytää tiensä kotiin. Tämä esi-isien kunnioittamisen perinne säilyi myöhemmin osittain pyhäinpäivän vietossa, ja jopa joulun tapoihin – kuten joulupöydän kattamiseen ja kynttilöiden sytyttämiseen haudoille – voi nähdä jälkiä muinaisesta Kekriperinteestä.
Kekrin tavat ja juhlameno
Kekri oli ennen kaikkea yhteisöllinen juhla, johon liittyi runsasta syömistä, saunomista, juhlintaa ja leikkimielisiä ennusmenoja.
Kekrisauna ja puhdistautuminen olivat juhlan alku. Juhlan aluksi käytiin Kekrisaunassa, jossa puhdistauduttiin sekä ruumiillisesti että henkisesti ennen juhlaa. Sauna lämmitettiin huolellisesti, ja viimeisenä sinne päästettiin kotiväki – henget, joille oli tapana jättää vesi ja vihdat valmiiksi.
Monissa kylissä liikkui myös Kekripukki – karhunnahkaan tai turkkiin pukeutunut hahmo, joka saattoi kulkea talosta taloon toivottamassa hyvää satoa ja onnea. Kekripukki saattoi olla sekä pelottava että leikillinen hahmo, joka uhkasi polttaa saunan, ellei saanut kestitystä. Tätä perinnettä pidetään jopa nykyisen joulupukin esikuvana.
Kekrin aikaan harrastettiin myös ennustamista. Erityisesti nuoret naiset saattoivat ennustaa tulevaa puolisoa, karjan menestystä tai tulevan vuoden satoa. Tuhkaa, olkia ja tulen kipinöitä tulkittiin kuin enteitä – sillä Kekri oli rajallinen hetki, jolloin tulevaisuuteen katsominen oli luvallista.
Kekrin ruokakulttuuri – yltäkylläisyyden juhlapöytä
Kekrin ruokaperinne oli runsas ja monipuolinen, sillä se heijasti sadonkorjuun yltäkylläisyyttä ja juhlan kiitollista luonnetta. Juhlapöytä notkui kauden antimista – lihasta, viljasta, juureksista ja oluista.
Syksy oli teurastusaikaa, joten Kekrin aikaan pöytään katettiin tuoretta lihaa: sikaa, nautaa, lammasta ja kanaa. Lihasta tehtiin makkaroita, veripalttua, paistia ja keittoja. Karjaonni oli maatalousyhteisössä elintärkeää, ja siksi osa lihasta saatettiin uhrata tulevan vuoden karjaonnen turvaamiseksi.
Vilja symboloi elämän jatkuvuutta. Uudesta viljasta leivottiin leipiä, rieskoja ja ohukaisia, jotka siunattiin ja nautittiin yhdessä. Puurot olivat keskeisiä Kekrin ruokia – erityisesti ohra- ja talkkunapuuroa tarjoiltiin voin kera. Kekrin aikaan nautittiin olutta, sahtia ja kotipolttoista viinaa. Juominen oli osa yhteisöllisyyttä ja juhlamieltä, mutta myös osa rituaalista kiitosta ja yhteyttä vainajiin – heillekin saatettiin kaataa oma maljansa. Juomaa oli yllin kyllin ja sitä riitti myös vieraille.
Syksyn sadosta valmistettiin nauris- ja lanttulaatikoita, sekä erilaisia kaaliruoat olivat tärkeitä, sillä ne säilyivät hyvin talven yli. Jälkiruoiksi haluttiin makeutta juhlaan, sen toivat hunaja, marjapiirakat ja uunissa paistetut leivonnaiset.
Kekri nykyajassa – perinteen elpyminen
Vaikka Kekri jäi aikanaan kristillisen joulun ja pyhäinpäivän varjoon, sen perinne ei koskaan täysin kadonnut. Viime vuosikymmeninä Kekri on kokenut uudelleensyntymisen osana suomalaista kansanperinteen ja kulttuuriperinnön elvytystä. Monissa kaupungeissa, kuten Kajaani, Hämeenlinna ja Helsinki, järjestetään vuosittain Kekri-tapahtumia, joissa yhdistyvät muinaiset rituaalit, tuliesitykset ja sadonkorjuuruoka.
Nykyinen Kekri symboloi yhteyttä luontoon, kiitollisuutta ja yhteisöllisyyttä – arvoja, jotka ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Se tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden pysähtyä luonnon kierron äärelle ja juhlia kotimaisen ruoan, työn ja perinteiden merkitystä.
Summa summarum
Kekri on paljon enemmän kuin vanha sadonkorjuujuhla – se on kertomus suomalaisesta elämänrytmistä, luonnon kunnioituksesta ja yhteisön voimasta. Se muistuttaa, että ilo, kiitollisuus ja esi-isien viisaus voivat elää yhä, kun niille annetaan paikka nykypäivän arjessa. Kekri on juhla, jossa menneisyys ja tulevaisuus, maa ja taivas, elävät ja vainajat kohtaavat saman pöydän ääressä.
KEKRIJUHLA
Reseptit löytyvät alla olevan videon loppuosasta