Teksti ja kuvat: Niina Sinkko
Georgian pääkaupunki Tbilisi on paikka, jossa muinaiset perinteet ja moderni kaaos kohtaavat. Kaupunkia ympäröivät upeat vehreät vuoret ja Tbilisi itsessään on täynnä lukuisia erilaisia kukkuloita, joista avautuu toinen toistaan kauniimpia näkymiä. Kiinnostava sekoitus itä-länsi estetiikkaa, maailmanluokan ruokakulttuuria ja kiinnostavaa kerroksellista historiaa saavat hullaantumaan Georgiaan. Tänne on päästävä uudelleen.
Huoli ilmaston lämpenemisestä ja Georgian muuttumisesta
Vietän kaupungissa viikon nuorten miekkailun EM-kisoissa. Itse kisapaikka on järjestetty kiinalaisten rakentamaan ostoskeskukseen, jonka kokonaisuuteen noin puolen kilometrin päässä sijaitseva hotellimmekin kuuluu. Ostoskeskus sisältää lähinnä loputtomalta tuntuvan rivin huonekalukauppoja sekä hyvin toimivan tapahtuma-areenan, joka saa toimia kilpailujen päänäyttämönä. Viikon aikana ehdimme kuitenkin kiertää hyvin kaupunkia ja syödä lukemattomissa paikallisissa ravintoloissa erilaisia herkkuja.
Georgia muuttuu vauhdilla. 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan maahan on siirtynyt venäläisten paenneiden mukana yrityksiä, viime vuosina se on saanut uutta jalansijaa myös kiinnostavana matkakohteena sekä kehittänyt tuntuvasti maatalouttaan. Näistä viimeinen ei tosin ole kaikkien mieleen. Hotellimme respan mukava työntekijä valittelee tomaattienkin menettäneen makunsa aiempaa teollisemman tuotannon myötä.
Georgialaiset tuntuvat vannovan lähellä tuotetun, aidon georgialaisen ruoan ja paikallisten viinien nimeen. Monet huolehtivat myös liian aikaisesta keväästä. Erilaiset pähkinät, kuten hasselpähkinä kukkivat varhain, lähes kuukauden normaalia aiemmin. Sää on muuttunut entistä ailahtelevammaksi, minkä mekin saamme huomata. Helmikuisen matkamme aikaan mahtuu liki parinkymmenen asteen lämpö, puita katkova kylmä myrskytuuli sekä viimeisen matkapäivän lumisadekin.
Georgialaiset ovat vieraanvaraisia ja avoimia, minkä huomaa siitä, että he antautuvat hyvin jutteluun ja huolia jaetaan hintojen noususta, kansainvälisestä tilanteesta sekä ilmaston lämpenemisestä. Viikon kokemuksen perusteella georgialaisille turistin pitäminen tyytyväisenä ja aito ystävällisyys on oikeasti tärkeää.
Suloinen sekamelska sitä sun tätä
Tbilisi on huumaava sekoitus vähän kaikkea. Uutta ja vanhaa, itäistä ja läntistä, pientä ja isoa. Ensimmäinen kosketus tulee jo lentokentällä, kun meidät noutaa taksi, jonka kuljettaja istuu oikealla puolella. Yksi seurueestamme on ajatuksissaan hyppäämässä hänen paikalleen, mihin kuljettaja ystävällisesti laskee leikkiä, että hänelläpä ei olekaan vielä aiemmin asiakas ajanut itse kyytiä perille. Ja totta tosiaan, keskimäärin joka kolmas tai neljäs auto kulkee ratti väärällä puolella. Tämä kuulemma johtuu siitä, että aiemmin halpoja autoja tuotiin Japanista suurina määrinä.
Kontrastit näkyvät myös katukuvassa. Vierekkäin saattaa olla oppikirjaesimerkki rivistä harmautta puhkuvia neukkukerrostaloja, nykyaikainen panimoravintola ja englantilaistyyppisiä townhouseja. Tai keskustan Kura-jokea halkova moderni Rauhan silta ikiaikaisten puutalojen ja vanhojen kirkkojen piirtyessä vastarannalle. Keskustan houkuttelevat viinibaarit, georgialaisen ruoan ravintolat sekä upeita hedelmäasetelmia ja kuumaa glögiä tarjoavat kojut ovat kuin missä tahansa eurooppalaisessa pääkaupungissa, jossa on historiallisista kerroksista koostuva keskusta.
Kaupunki-idyllin rikkovat siellä täällä parveilevat kulkukoirat, joista jokaisella tuntuu olevan oma kadunpätkä. Koirilla ja ihmisillä on kummallinen symbioosi. Hurtat tuntuvat varsinkin keskustassa lähes talonmiehen tavoin haukkuvan oman kadunpätkänsä tyhjäksi autoista, majoittuvan juuri sopivasti keskelle tietä, kun siltä tuntuu ja välillä ihmisten kulun ohjailun jälkeen köllähtävän ravintoloiden terasseille makaamaan ja odottamaan ihmisiltä huomiota eli lukekaamme pientä purtavaa.
Hotellimme pihalla on kuitenkin kyltti, jossa kehotetaan välttämään koirien ruokkimista. Kulkukoirien korvat on reunustettu rokotuksesta kertovin lätkin, mutta kun seurueemme yhtä nuorta näykkäisee jalasta ihan vain ohi kulkiessa leipäänsä puolustanut koira, paikallisessa sairaalassa kerrotaan, ettei kyseisillä korvalätkillä ole merkitystä. Tbilisin rabiesrokotekokeilu epäonnistui. Raivotauti on Georgiassa kaikkialla läsnä oleva tosiasia. Ryhmämme nuorukainen pääsee tutustumaan georgialaiseen sairaanhoitoon parikin kertaa matkan aikana, sillä kyseisen taudin ehkäisyhoito vaatii useamman pistoskerran ja tarkkaa seurantaa.
Paikallinen terveydenhuolto on todellakin sujuvaa ja sairaala siisti, mutta meikäläisittäin vaatimaton. Hoidon vauhdista voitaisiin meillä ottaa oppia. Kukaan koko laitoksessa ei kuitenkaan tunnu puhuvan englantia ja ilman venäjän taitoa asian selvittäminen olisi jäänyt puolitiehen. Pääsen tilanteessa toimimaan nuoren apuna tulkin tehtävässä. Palaamme sairaalasta georgiankielinen rabieshoitokortti takataskussa noin nelisenkymmentä euroa kevyempänä.
Suomi huomattu
Taksikuskit ovat maassa kuin maassa mahtava tietolähde paikallisesta elämästä. Tbilisissä taksikeskusteluille järjestyy mukavasti aikaa, sillä lyhytkin matka mutkaisilla ja kapeilla kaduilla ottaa aikaa. Taksissa tapaamme droonilla Tbilisiä kuvaavan sivutyönä oppaan töitä tekevän Aleksandren, joka esittelee kaupungin kirkot. Miehen mukaan pääosa Tbilisin kirkoista pidetään pystyssä tai rakennetaan yksityisten rahalla, sillä georgialaisille uskonto on tärkeä asia. Erityisesti Georgian suurin ja yksi maailman kookkaimmista ortodoksikirkoista, Pyhän Kolminaisuuden Katedraali Sameba ja sen ihmispaljous tekevät vaikutuksen.
Seuraava kuljettajamme Lado ihmettelee takapenkillä istuvien nuorten kauniina soljuvaa suomen kieltä ja naurua. Hän arvelee, että mikäli kaikki Suomessa ovat yhtä iloisia ei ole ihmekään, että olemme jo monetta vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Lado ei ole koskaan käynyt Suomessa, mutta kertoo arvostavansa kaunista luontoamme, josta on nähnyt kuvia sekä tarkka-ampuja Simo Häyhää. Vaikka Etelä-Karjalasta kotoisin olevana tunnen maakuntamme tunnetuimman suomalaisen tarinan varsin hyvin, olen mykistynyt miehen Häyhä-tietoudesta. Suomalaisten lujuutta kuulemma arvostetaan Georgiassa. Mies ei ehkä tiedä puhuvansa sisusta. Saman vahvistavat myös Gela, Nodarn ja Akaki. Suomalaiset jos ketkä ovat pistäneet lujasti hanttiin Venäjälle ja tukeneet avosylin Ukrainaa.
Halu tuoda oma tilanne julki
Useampi tapaamistani ihmisistä haluaa jakaa Georgian oman hankalan tilanteen Venäjän kanssa sekä suuntautuneisuuden länteen. Tämä näkyy ravintolan kuitissa, jossa muistutetaan 20% Georgian pinta-alasta olevan Venäjän miehittämä, kaduille ripustetuissa EU:n lipuissa sekä Ukrainaa tukevissa seinäkirjoituksissa. Kuljettajamme Gela antautuu pitkään poliittiseen keskusteluun. Kyydin pituudesta taas kerran kiitos Tbilisin mutkaisten pienten teiden sekä navigaattorin alati vaihtuvien reittiarvioiden. Tästä poliittisesta analyysista maksoimme noin neljä euroa, mikä on tyypillinen hinta Tbilisissä noin kymmenen kilometrin matkasta. Gelan mukaan maailmalle on syntynyt Georgiasta nyt aivan väärä kuva. Miehen mukaan käytännössä kourallinen venäjämielisiä onnistui hoitamaan tilanteen siten, että nyt syntyy vaikutelma, kuin Georgia kääntyisi yhtenä joukkona kohti Venäjää. Gela parahtaa tuskallisesti: “Luoja Ukrainaa auttakoon. Toivon heidän voittavan, sillä muutoin me olemme seuraavia.”
Suhtautuminen Venäjään tuntuu olevan nihkeämpää kuin itsessään venäläisiin. Esimerkiksi hotellimme mukava armenialaistaustainen työntekijä pohtii venäläisten sulautuneen Georgiaan verrattain hyvin. Vaikka georgialaiset puhuvat englantia, venäjäksi asiat usein kuitenkin hoituvat. Paikallisille on ihme, etteivät suomalaiset Venäjän naapurimaana juurikaan opiskele venäjää.
Georgialaisten suhde venäjän kieleen tuntuu olevan käytännöllinen. Varsinkin vanhemmille georgialaisille se tulee selkärangasta, nuoremmille esimerkiksi töiden saneleman pakon synnyttämänä. Moni asia Georgiassa muistuttaa Neuvostoliiton perinnöstä – niin neukkutyyliset kerrostalolähiöt kuin sen ajan tavaroihin keskittyvä kirpputorikin. En voi väistää kiusausta ajatella, että tavarat ovat myynnissä lähinnä turisteille, vai haluaako tosissaan joku Neuvostoliitossa elänyt arkikäyttöön senaikaisia tulitikkuja?
Ja se ruoka
Puhuttaessa matkasta Georgiaan ei voi olla mainitsematta ruokaa. Olen syönyt georgialaisessa ravintolassa useissa eri maissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa Georgiassa. Ja taisin kokea pienen pettymyksen. Lähemmäs kymmenen paikallisravintolan kokemuksella tuntuu, että granaattiomenalla ei koristella yhtä näyttävästi kuin muualla, viinit eivät näyttele yhtä isoa roolia kuin ulkomaiden georgialaisissa. Turisteille suunnattua huomiota tuntuvat saavan erityisesti leivät ja khinkalit.
Viiniasiaan saattaa toki vaikuttaa myös seurueemme, nuorten joukon kanssa ne eivät ehkä ole ensimmäisenä suositeltuja juomia. Kuitenkin Georgian viinikulttuuri on mielenkiintoinen. Sitä pidetään maailman vanhimpana ja Tbilisissä on esimerkiksi kellaribaareja, joissa pääsee käymään läpi paikallista viininvalmistuksen historiaa. Matkan aikana huomaan, että guda-juustoa, eräänlaista kasvistahnalajitelmaa pkhalia ja vihreää limonadia eli tarhunia pitää osata myös pyytää ja kaivaa ruokalistasta. Hatšapuri on kuitenkin aina hatšapuri ja Tbilisissä on mahdollisuus maistaa kaikkien Georgian eri kolkkien paikalliset juustoleivät. Ruoka on edullista, annokset eivät jätä nälkäiseksi ja maut vivahteikkaita. Erityisen positiivisia yllätyksiä ovat paikalliset oluet sekä tuliaiseksi hamstrattu georgialainen tee.
Georgiaan on luultavasti kannattavaa matkustaa juuri nyt, sillä ainakin Tbilisi kasvaa ja muuttuu kovaa vauhtia. Yhteydet Turkin kautta ovat sujuvat vaihdosta huolimatta ja lippu varsin huokea matkan pituuteen nähden. Paikkoja laitetaan kuntoon sellaisella vauhdilla, että tulevaisuudessa näkymät Tbilisissä ovat varmasti edelleen hyvin moninaiset, mutta varmasti vähemmän rosoiset. Tekemistä viikolle pääkaupungissa löytyy joka lähtöön ja jos Tbilisi tuntuu olevan nähty, aina voi lähteä retkille paikallisille viinitiloille, luolakaupunkiin Uplistsikheen tai kasinoista tunnettuun Batumiin.