Suolahdessa on huomattu, että yhdessä toimien saadaan enemmän aikaiseksi. Kolme täysin erilaista yhteisöä toimii pääosin samojen ihmisten ja samojen asioiden keskellä. Yhteisenä tavoitteena on auttaa kanssakulkijoita pärjäämään ja samalla mahdollistaa kaikille yksityisille ja yrityksille kanavat auttaa! Nämä toimijat ovat kirpputori Kamakievari, kahvila ViaDia sekä Suolahden Työttömät ja Suolahden eläkeläiset yhdessä. Yhteistyötä on tehty jo vuosia.
– Korona-pandemia hiljensi kaiken kirpputori- ja kahvilatoiminnan. Kamakievaria tosin pidin auki koko ajan. Korona-aikana tavaraa kuitenkin tuli sisään, joten aloitimme jakamaan kaikki vaatteet, kengät ja kirjat ilmaiseksi, Marjatta Salminen muistelee ja jatkaa:
– Sitten tuli sota Ukrainaan ja ukrainalaiset Suolahteen. He piristivät liikevaihtoa huomattavasti. Kaikki, myös huonekalut ja kodin irtaimisto, oli heille ilmaista.
Ukrainalaisia Kamakievarilla autetaan edelleenkin:
– Kaikki kynttilät toimitetaan eteenpäin korsukynttilöiksi ja ruskeat, siniset ym vaatteet peitteiksi sotakoneille Ukrainaan. Vauvanvaatteet lähetetään myös eteenpäin.
Myös kantasuomalaiset ovat löytäneet kirpputorin
– Olemme toimineet 14 vuotta, mutta meillä käy paljon asiakkaita ensimmäistä kertaa. Tänne tullaan myös kaupungin ulkopuolelta. Eräs Norjaan ravintolaan töihin menossa ollut nuorukainen tuli kesken matkan kyselemään mustia työhousuja – no nehän löytyivät!
Kamakievarin ovella on lappu, ettei uutta tavaraa oteta vastaan, toki sitä tulee silti! Miestenvaatteista on pulaakin koko ajan.
Edelleenkin vaatteet, kengät ja kirjat ovat ilmaisia kaikille.

– Kaupungin eri pisteet, koulut ja vanhainkodit sekä seurakunta ja yleishyödylliset kerhot ovat yhteistyökumppaneitamme. Esimerkiksi askartelutarvikkeet, kankaat, entisöintiin sopivat vaatteet, liinat ja verhot menevät hyvin uuteen käyttöön ja tarpeeseen.
Kamakievari on avoinna arkisin klo 10-12 vapaaehtoisvoimin. Välillä on ollut myös kesätyöntekijöitä ja työharjoittelijoita.
– Kamakievarilla kokoontuu tiistaisin pieni kahviporukka; tutustutaan ja kahvitellaan, jaetaan omenoita ja ruokaohjeita. Suurin osa kahvittelijoista on siirtynyt myös Kamakievarin ”henkilöstöön”.
Kouluruoka käytetään Suolahdessa tarkkaan. Jokaisena koulupäivänä koululta ylimääräiseksi jäänyt ruoka jaetaan tarvitsijoille Suolahden Kansantalolla. Ruokaa on jaettu jo useamman vuoden ajan. Alkuaikoina hakijat olivat pääosin ukrainalaisia, nykyisin lähes kaikki ovat kantasuomalaisia.
Ruoan tarvitsijoita on paljon, toki hakijamäärät vaihtelevat päivittäin.
– Noin 50 annosta jaetaan päivittäin, jos ruokaa riittää. Moni hakee ruokaa koko perheelle, toki joukossa on paljon myös yksinäisiä, kertovat ruoanjakajaringissä mukana olevat Marja- Liisa Savolainen, Regina Närhi, Marketta Lehtinen, Maru Holopainen ja Tuija Viik.

– Välillä ruokaa on paljon tarjolla, välillä vähemmän. Viimeksi mainittu on aina hyvä asia, sillä silloin ruoka on maistunut koululaisille.
Ylijäämäruoan jaossa tehdään yhteistyötä, sillä kuljetuksista huolehtii Suolahden työttömät ja jakelusta Suolahden eläkeläiset.
– Talkooväkeä on saatu mukavasti mukaan eikä talkoilusta ole tullut rasitetta kenellekään, Marketta Lehtinen vakuuttaa.
Maanantaisin on jaossa myös kaupoista lahjoitettua leipää ja torstaisin ylijäämäruokia. Leipää on jaossa myös Työttömien kirpputorilla torin aukioloaikoina.
Suolahden ViaDian ovi käy tiuhaan arkipäivisin
– Ovet ovat auki nelisen tuntia päivässä, mutta tarvetta olisi paljon enempäänkin. Kahvila on sosiaalinen kohtaamispaikka monille eläkeläisille ja työttömille, monet lapset tulevat tänne välipalalle koulun jälkeen, kertoo Maria Hotti ViaDiasta.

Kahvilassa käy päivittäin 50-120 henkilöä. Kahvittelusta ja ruokailusta peritään vapaaehtoinen maksu. Tiistaisin kahvilassa on keittopäivä. Ruokailijoita on keskimäärin 60. Tiistaisin on myös ruoka-apupäivä ja silloin jaetaan ruokakasseja.
– Ruoka-avun tarve on lisääntynyt. Hakijoissa on kaikenikäisiä ja lapsiperheiden osuus on selvästi kasvanut. Mukana on edelleen myös ukrainalaisia, Maria Hotti toteaa.
Joka tiistai jaetaan 100-150 ruokakassia. Parhaimmillaan hakijoita on ollut yli 200. ViaDian jakamat ruokakassit täyttyvät kauppojen hävikkituotteista. Yleensä kasseissa on eineksiä, makkaraa, lihaa, leipää ja usein myös kuivatuotteita. Kaupan hävikkituotteet tulevat ViaDiaan pakasteina.
ViaDia-kahvilan yhteydessä toimii myös kirpputori. Kahvilassa työskennellään pääosin talkoilla, mukana on myös työkokeilijoita.
Eija Varteva
KUVAT
