Luonto ja perinteet hantinuorille tutuiksi

PEKKA LEHTONEN

Siperia on suuri ja vähäväkinen alue, jossa on paljon koskematonta luontoa. Uhkana on vain ihminen, joka voi luonnonvaroja hyväksi käyttäessään tuhota arvokasta luontoa. Siperian alkuperäiskansat kokevat luonnon elinympäristökseen, joka on elämän ja hyvinvoinnin lähde. Myös Siperian nykynuorisolle opetetaan, miten luontoa voi hyödyntää tuhoamatta sitä.

Kesällä 2002 kävin Hanti-Mansiassa ja pääsin mukaan pariksi päiväksi nuorisolle järjestettyyn perinneleiriin. Kokemukset olivat innostavia. Leiri oli järjestetty Kazymin alueella parinkymmenen kilometrin päässä asutuskeskuksista. Leiripaikalle pääsi vain veneellä Kazym-jokea myöten.

Nuorten oppaana oli vanhempi hantipariskunta ja ohjelmasta vastasivat koulun opettajat. Nuoret harjoittelivat mm. jousiammuntaa, ansoilla pyydystämistä, kalastusta ja tuohiesineiden valmistusta.

Hantit, aiemmin ostjakeiksi kutsutut, ovat suomalaisten kielisukulaisia, jotka ovat harrastaneet perinne-elinkeinojaan, metsästystä ja kalastusta tuhansien vuosien ajan. Viime vuosikymmeninä heidän mailleen on tullut kuitenkin öljyä ja kaasua poraamaan vierasta väkeä. Kyllä hantitkin ovat hyötyneet maaperänsä rikkauksista, mutta tulokkaat eivät ole koskaan kysyneet, mihin maita saa käyttää. Kaupungeissa, joita alueella ei kuitenkaan ole kovin monia, ihmiset asuvat ihan tyydyttävästi. Perinteinen elämäntapa ei kuitenkaan ole kaupunkilaiselämää. Hantien poronhoitoalueilla ja metsästysmailla öljyputket estävät eläinten luonnollista vaeltamista, valtavan laajat suot saastuvat öljypäästöistä, ihmisiä revitään juuriltaan.

Tulopäivänä pojat lähtivät nuolien tekoon. Nuorta vesaikkoa kaadettiin sen verran, että saatiin veistetyksi helposti jouseen sopivia nuolia. Viimeistelystä jokainen huolehti itse omalla tavallaan. Koeammuntaa suoritettiin heti leiriaukiolla. Toinen tehtävä oli ansojen teko ja metsikköön asettaminen. Se oli tarkkaa puuhaa, sillä ansa ei saanut näkyä, mutta sen piti kuitenkin kosketuksesta laueta. Tytöt lähtivät joen varteen hakemaan koivun tuohta, josta voi tehdä monenlaisia tarve-esineitä ja koruja.

Illalla kokoonnuttiin nuotion ääreen ja esitettiin kaikkien hantien osaama ja rakastama näytelmä karhunpeijaisista. Näytelmät saattavat olla vähän erilaisia ja yksityiskohdat samoin. Juoni on kuitenkin aina sama. Hanteille karhu on pyhä eläin, luonnon kuningas. Kun se kaadetaan, pitää sen henkeä lepyttää monin eri tavoin. Näytelmän esittäjät naamioituvat tuohinaamareiden taakse, koska karhun hengelle ei pidä näyttää kasvojaan.

Nuotiotulen ääressä kilometrien päässä asutuksesta ja teistä, saattoi mielessään hyvin kuvitella muinaisten hantien elämää, jossa jokapäiväinen elämisen edellytysten hankinta liittyi myytteihin kaikkein väkevimmästä olennosta, jumaliin verrattavasta karhusta.

Iltanuotion jälkeen mentiin nukkumaan ja kun heräsimme ja tulimme leirin ruokailukatoksen luo, yllätys oli melkoinen. Pojat olivat käyneet yöllä joella kalassa ja tuoneet melkoisen saaliin. Hauki oli niin suuri, että sitä kannattelemaan tarvittiin monta poikaa.

Mukana ollut hantimummo oli taitava hauen käsittelijä ja kun vihdoin puolen päivän aikaan kokoonnuimme syömään, öinen saalis oli jo valmis lautasille nostettavaksi. Luonnon keskellä nautimme luonnon antimista ja hantinuorten innostuksesta suojella luontoa, mutta käyttää sitä myös hyväkseen. Hantit ja muut Siperian kansat tietävät, että luonto antaa elämän ihmisillekin, mutta luonnosta on pidettävä hyvää huolta.

Mietin leirillä katsellessani poikien jousiammuntaa ja tyttöjen tuohikäsitöiden tekoa, millainen on näiden nuorten tulevaisuus. Minne he muuttavat aikuisena, jos perinteiset ammatit eivät kiinnosta. Miten he pärjäävät öljy- ja kaasuputkien maastossa, jos jatkavat isiensä ja äitiensä perinteitä.

Syrjäseutujen asukkaiden ja perinneammattien harjoittajien tulevaisuus on kaikkialla ongelmallista. Venäjällä tämä pohjoinen alue on moninkertainen Euroopan pinta-alaan verrattuna. Öljymiljardöörit voivat antaa pienen osan tuloistaan maiden varsinaisille omistajille, mutta hantien ja muiden pohjoisten kansojen tulevaisuudesta he eivät ole kovin kiinnostuneita.

Venäjän pohjoiset kansat ovat tottuneet elämään luonnon ehdoilla, sen antimia hyväksi käyttäen mutta samalla sitä suojellen. Tänään kysytään, annetaanko heille siihen mahdollisuus. Hantinuorille kerrotaan esi-isien perinnöstä, mutta riittääkö se takaamaan heille hyvän tulevaisuuden. Vastausta ei kysytä pelkästään Venäjällä, vaan kaikkialla maailmassa.