Teksti ja kuvat: Ilja Minkin
Teksti on julkaistu Venäjän Aika lehdessä 3/25. Sähköisen lehden saat ostettua Lehtiluukusta.
Narva on Euroopan unionin venäjänkielisin paikka, eikä viroa kuulu juuri lainkaan. Viime vuosina siitä on tullut suosittu rajanylityskohde itänaapurin maille.
– Tyttö! Tulepa auttamaan, asiakas ärähtää työntekijälle venäjäksi Lidlin itsepalvelupisteellä.
Aikuinen nainen tulee auttamaan ongelman kanssa. Suomessa vastaavaan arkipäiväiseen tytöttelyyn törmää harvemmin, mutta Narvassa sitä kuuluu monissa paikoissa. Muistuttaa ihan venäläistä ruokakauppaa.
On kuuma kesäpäivä. Eurooppaan iskenyt helleaalto on rantautunut myös maanosan itäisimpiin osiin ja 56 000 tuhannen asukkaan Narva nauttii lämmöstä monin tavoin.
Lidlin edessä nuori nainen odottaa ystäviään lentopallo kädessä. Lukioikäinen Aleksandra kertoo innokkaana, että päivän suunnitelmana on lähteä pelaamaan lentopalloa ystävien kanssa Itämerelle Narva-Joesuun rantakaistaleelle, jonne moni muukin paikallinen on suuntaamassa ottamaan aurinkoa ja uimaan.
– Ensimmäinen kunnon lämmin kesäpäivä, Aleksandra hehkuttaa.
Aleksandra edustaa Narvassa vähemmistöä, sillä hän puhuu venäjää ja viroa yhtä hyvin. Venäjä on kuitenkin käytetympi kieli:
– Kaikkihan täällä sitä puhuvat.
Vuoden 2022 jälkeen Narva on noussut valokeilaan niin Suomessa kuin monessa muussa maassa. Kaupunki on poikkeuksellinen, sillä se on Euroopan unionin venäjänkielisin kaupunki. Yli 80 % väestöstä on venäläistaustaisia ja yli 90 prosenttia puhuu venäjää äidinkielenään.
Osa kokee olevansa enemmän venäläinen, kuin virolainen.
Ruuhkaa raja-asemalla
Viitisensataa ihmistä on pakkautunut jonoon ja odottaa pääsyään Venäjälle, josta valuu väkeä vastavirtaan Viron puolelle. Narvasta on viime vuosina tullut eurooppalaisten ja venäläisten risteyspaikka.
Ihmiset ovat tuoneet sateenvarjoja mukaansa suojautuakseen porottavalta auringolta. Uv-indeksi sinnittelee kuuden yläpuolella, ja monet levittävät aurinkorasvaa kasvoilleen ja kavereiden niskaan.
Ollaan selvästi kaupungin kuumimmassa paikassa, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.
Jonotus on piinallista, sillä raja-asema vetää vain noin kolmekymmentä ihmistä tunnissa. Kuten yleensäkin, jaettu tuska yhdistää, ja ihmiset aloittavat keskusteluita ventovieraiden kanssa ja lupaavat pitää paikkaa, jos toinen käy vessassa.
Vielä viisi vuotta sitten liike maiden välillä oli verrattain mutkatonta, mutta nyt tilanne on jo toinen.
– Olemme jonottaneet täällä aamuseitsemästä asti, ja vielä pari tuntia on edessä, narvalainen Andrei kertoo ja lisää muutaman voimasanan perään.
Päivä on kellahtanut odotellessa jo iltapäivän puolelle. Hän on monen muun tavoin tullut hieman sivummalle polttamaan savukkeen. Ystävä pitää jonossa paikkaa. Monen tunnin jonotus ottaa koville:
– Tuo on varsinainen sotatanner. Ihmiset ohittelevat ja huijaavat minkä kerkeävät.
Kuten monella muullakin Narvan asukkaalla, myös Andreilla on Venäjälle suhteita, joiden ylläpitäminen vaatii moista jonottamista.
– Naisystäväni asuu Venäjän puolella, siksi täällä ollaan, hän avaa.
Raja ylitetään monista syistä
Narvassa on yksi harvoja Euroopan unionin rajanylityspisteitä, joista pääsee vielä itänaapurin maille. Sen vuoksi siitä on tullut monelle Euroopassa asuvalle venäläiselle tuttu kaupunki. Narva on myös vakiintunut suomalaisten vakiopaikaksi rajanylitykselle oman itärajan sulkeuduttua, eikä tarvitse kauaa seisoskella jonossa, ennen kuin kuulee suomenkielistä puhetta.
Rajanylitystä jonottaa muutama suomalainen, jotka kertovat vierailun syyksi Venäjällä asuvat läheiset. Yksi kertoo, että puolisolla on vanhat vanhemmat, joita pitää aika ajoin käydä katsomassa.
Vaikka suuri osa jonottavista on virolaisia, venäläisiä tai muualta Euroopasta, niin eivät kaikki. Suuren matkalaukun kanssa matkustava brasilialainen John on tullut sivuun jonosta seisoakseen hetken varjossa. Toisin kuin moni muu, hän ei ole menossa Venäjälle minkään suuremman syyn vuoksi. Hän on ihka aito turisti.
– Tämä ei ole pahin odotus, mitä olen kohdannut, hän kuittaa lakonisesti.
Poikkeuksellisen Johnista tekee myös, että hän ei viserrä venäjää kuin muutaman sanan. Hän on aikanaan saanut venäläisiä ystäviä, joita on nyt menossa tapaamaan. Hän ei piittaa poliittisista jännitteistä tai sen sellaisista.
– Ei täälläkään oikein tiedetä Etelä-Amerikan politiikasta, niin kuin minä en tiedä täkäläisten tilanteesta.
Ystävät viittovat innokkaasti Johnia takaisin luokseen jonoon.
– Toivottavasti ehdimme vielä tänään läpi, John hymähtää ja palaa ihmismassan pariin.
Venäjän kieli hallitsevana
Rajanylityspisteen viereisellä aukiolla hyrrää autoja ja Lux Expressin busseja. Vähän matkan päässä seisoo kaksi Jehovan todistajaa, jotka houkuttelevat ihmisiä käymään luonaan. He mainostavat uskonnollisia kursseja ja jakelevat pamfletteja ja lentolehtisiä.
– Emme valinneet tätä sijaintia suuren ihmismäärän vuoksi, niin vain sattui! naurahtaa vanhempi mies.
Jakelutuotteita on ollut viroksi ja venäjäksi saman verran, mutta valitettavasti venäjänkieliset ovat päässeet loppumaan. Vironkielisiä sen sijaan on vielä vino pino.
Miestä ilahduttaa, että etenkin nuoret ovat tulleet kiinnostuneina juttelemaan uskonnosta. Hän pitää sitä hienona merkkinä, vaikka harmitteleekin nuorten vähäistä määrää kaupungissa.
Hän on elänyt koko elämänsä Narvassa jo neuvostoajoista saakka. Kaupungissa parasta ovat sen rauhallisuus ja tuttuus.
– Ymmärrän viroa tarvittaessa, mutta en käytä, mies myöntää.
Se ei ole poikkeuksellista. Vuonna 2021 tehdystä väestönlaskennasta ilmenee, että vain 2,5 prosenttia kaupungin väestöstä puhuu viroa äidinkielenään ja vain 36 % ilmoitti puhuvansa muita kieliä, kun venäjää.
Kirjoitettu viro, puhuttu venäjä
Vielä viisikymmentä kilometriä ennen Narvaa moottoritien varressa liehuvat Viron, Naton ja Euroopan unionin liput ja teiden varsille pystytetyt mainokset ovat pitkään ainoastaan viron kielellä, mutta mitä lähemmäs saavutaan kohti itärajaa, sitä enemmän tilanne muuttuu.
Kylttien vironkielisen tekstin alapuolelle alkaa pulpahdella kyrillinen käännös. Narvan keskustaan tultaessa tilanne muuttuu enemmän – liikennemerkit ja virallinen viestintä ovat yhä viroksi, mutta monet ovat pystyttäneet liikkeilleen ja kahviloilleen ainoastaan venäjänkielisen mainoksen.
Kävellessä halki kaupungin maailma jakautuu kahtia – kirjoitettuun viroon ja puhuttuun venäjään. Näkö- ja kuuloaisti kilpailevat, kumpaa kieltä pitäisi käyttää.
Kaupoissa ja kahviloissa ehtii jo unohtaa, missä maassa on. Venäjänkielinen tervehdys tulee automaationa. Yksittäisiä vironkielisiä sanoja kuuluu silloin tällöin pienten lasten pihapeleistä.
Vuoden 2022 jälkeen Viron hallinto on ponnistellut saadakseen viron kielen asemaa parannettua maassa. Esimerkiksi kouluissa opetuskielen täytyy olla viro, mikä on iskenyt Narvaan. Monet opettajat ovat opettaneet venäjäksi, mutta enää se ei onnistu.
Sukupolvieroja
Nuorten parissa suhde venäjään alkaa olla jo toisenlainen, kuin vanhan liiton edustajilla.
– Yhtä hyvin puhun molempia kieliä, mutta tunnen itseni virolaiseksi, ukrainalaisen kumppaninsa kanssa liikenteessä oleva, parikymppinen Milana kertoo.
Kulttuurinen ja kielellinen identiteetti tuntuukin olevan paljolti sukupolvikysymys, ainakin näyttävällä rantapromenadilla kalastavan 67-vuotiaan Aleksein mukaan. Hän on syntynyt ja elänyt koko elämänsä Narvassa ja kokee, ettei pysty kutsua itseään virolaiseksi. Ei hän edes puhu viroa.
Kuten monet muutkin narvalaiset, Aleksei on tullut kalaan joen varrelle. Siinä vierähtää mukavasti muutama tunti lämpimänä kesäiltana, vaikkei saalista aina tulisikaan.
Myös joen toisella puolella seisoo yksittäisiä virvelillä varustautuneita, jotka metsästävät onnea Narvanjoesta. Vaikka Aleksei kokeekin olevansa venäläinen, hän tekee silti eron joen eri puolilla asuvista.
– On Venäjän venäläisiä ja on meitä Viron venäläisiä, hän maalailee.
Rajan toisella puolella hän ei ole käynyt moneen vuoteen. Hän kertoo, ettei viihdy Venäjällä. Vain kieli on yhteinen.