Moniin maihin levinneet vanhauskoiset eivät suostu luopumaan perinteistään.
Teksti: Esa Tuominen
Kuvat: Danila Rygovski
Venäjän presidentti Vladimir Putin osoitti äskettäin suorastaan hämmästyttävää vapaamielisyyttä ja jopa huolettomuutta sotaa käyvän maan johtajana: Putin meni ja jatkoi niin sanotuille vanhauskoisille myönnettyä vapautusta asepalveluksesta. Venäjällä miehiä revitään puoliväkisin ja suurin rahapalkkioin rintamalle, mutta vanhauskoiset saavat vapautuksen asepalveluksesta!
Tosin Putinin ukaasissa on monia ehtoja, mutta yhtä kaikki ainakin osa Venäjän vanhauskoisista välttyy asepalvelukselta. Tämä on erikoista, kun kysymys on kuitenkin Putinin suosimasta Venäjän ortodoksikirkosta eronneesta lahkosta. Samaan aikaan kun esimerkiksi Jehovan todistajia ja New Age -liikkeen edustajia viruu uskonsa takia vankilassa, myönnetään vanhauskoisille vapautus asepalveluksesta.
Mistä moinen suurpiirteisyys samaan aikaan kun Venäjän armeijaan haalitaan kissojen ja koirien kanssa kaikki kynnelle kykenevät? Keitä ovat nämä vanhauskoiset, jotka ovat saaneet armon itseltään Venäjän presidentiltä, joka itse seisoo kiltisti virallisen ortodoksikirkon riveissä?
Hajaannus alkoi 1600-luvulla
Vanhauskoiset tunnetaan suomeksi myös nimillä starovertsit tai raskolnikot (toim. huom. venäjäksi virallinen termi on старообрядцы, staroobrjadtsy, ”vanhatapaiset”). Liike syntyi, kun tsaari Aleksein ja patriarkka Nikonin johdolla alettiin 1600-luvun Venäjällä uudistaa kirkollisia käytäntöjä kreikkalaisen perinteen suuntaan. Sen lisäksi, että liturgiaa uudistettiin, ruvettiin ristinmerkkikin tekemään uudella tavalla: ei enää kahdella vaan kolmella sormella, mikä järkytti perinteistä kiinni pitävää kirkkokansaa. Ristisaattokin alkoi kiertää kirkkoa vastapäivää, kun ennen kierrettiin myötäpäivää. Ja maahan asti kumartamisestakin luovuttiin. Nieltävää oli traditionalisteilla siinäkin, että Halleluja! laulettiin kolme kertaa aikaisemman kahden kerran sijaan.
Kaikki ortodoksit eivät pysyneet näin rajujen uudistusten pyörteissä mukana vaan he pitivät kiinni ikiaikaisista käytännöistä. He kavahtivat ortodoksikirkkoa, joka oli lähtenyt tällä tavoin mullistamaan perinteitä. Nämä ihmiset halusivat uskoa vanhaan tapaan ja niinpä heitä alettiin kutsua starovertseiksi. Heihin liittyi vähemmistö, mutta kuitenkin niin suuri osa Venäjän ortodokseista, että hajaannus koetteli kirkkoa rajusti.
Vanhauskoiset joutuivat tsaarien Venäjällä vainotuiksi. Monet pakenivat ulkomaille tai sitten Venäjän syrjäisille seuduille, johon viranomaisten käsi ei kaikessa ankaruudessaan ulottunut. Pietari Suuren aikana vanhauskoisia vainottiin erityisen innokkaasti ja niinpä nämä pakenivat muun muassa Baltian maihin, Puolaan, Ukrainaan ja Siperiaan. Heitä saapui itäisestä Karjalasta myös Suomeen. Itä-Suomessa toimi aikanaan jopa pari vanhauskoisten luostaria.
– Lokakuun vallankumouksen aikaan ja heti sen jälkeen vanhauskoisia vainosivat bolshevikit. Syynä tähän oli se, että ”starovertsit” olivat tukeneet kansalaissodan aikaan valkoisia. Monet konservatiiviuskovaiset pakenivat Kiinaan ja kun sielläkin tulivat kommunistit valtaan, he pakenivat edelleen Amerikkaan, jossa heitä yhä vaikuttaa, kertoo vanhauskoisista väitellyt Tallinnan yliopiston tutkija Danila Rygovski.
– Myöhemmin Neuvostoliitossa vanhauskoisia alettiin sietää ja heidän kokoontumisensa sallittiin. Neuvostoliiton lopulla he saivat jopa uutta tuulta purjeisiinsa, kun erilaiset uskonnolliset suuntaukset gorbatshovilaisen vapauden vanavedessä pystyivät kokoontumaan enemmän tai vähemmän vapaasti.
Yhteiskunnan ulkopuolella
Kuinka paljon Venäjällä elää vanhauskoisia tätä nykyä? Arviot heidän lukumäärästään vaihtelevat suuresti. Jotkut laskevat heidän lukumääränsä sadoissa tuhansissa, toisten mielestä heitä saattaa olla kaksikin miljoonaa.
Tunnusomaista vanhauskoisille on, että he elävät valtion ja jopa yhteiskunnan ulkopuolella. He haluavat olla mahdollisimman vähän tekemisissä viranomaisten ja ”maailman” kanssa. Tässä he vertautuvat esimerkiksi Yhdysvaltojen amisheihin, jotka elävät alkeellisissa oloissa ja liikkuivat hevoskärryjen vetäminä.
– Siperiassa elää vanhauskoisia, jotka kieltäytyvät vastaanottamasta eläkettä, koska eivät halua olla mitenkään valtiovallasta riippuvaisia. Heillä ei ole pankkikortteja eikä edes pankkitilejä, Rygovski tietää.
Vanhauskoiset niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa ovat jakaantuneet useisiin pienempiin ryhmiin, joista tunnetuimpia ovat ”papilliset” ja ”papittomat”. Heistä papilliset ovat Danila Rygovskin mukaan suurempi ja aktiivisempi ryhmä.
Vanhat, hajaannuksen aikoinaan aiheuttaneet kiistakysymykset ovat yhä edelleen ajankohtaisia. Vanhauskoiset kritisoivat Venäjän ortodoksista kirkkoa, kun taas jälkimmäinen on omaksunut enemmän tai vähemmän ”neutraalin” asenteen ”raskolnikkeihin”. Kirkon ja vanhauskoisten välillä on vuoropuhelua, mutta kirkko ei ole pystynyt taivuttamaan vanhauskoisia takaisin riveihinsä.
Kuten Putinin päätös vapauttaa osa vanhauskoisista asevelvollisuudesta osoittaa, valtiovalta ei enää vainoa konservatiivisia ortodokseja vaan on valmis hyvin pitkälle sietämään heitä.
– Tähän lienee vaikuttanut se, että vanhauskoiset eivät ole esiintyneet valtiojohtoa tai esimerkiksi Ukrainan sotaa vastaan. He elävät omassa maailmassaan eikä siihen kuulu protestoiminen maallisia johtajia kohtaan, Rygosvki arvioi.
Suurin joukoin Viroon
Kun vanhauskoisten elämä Venäjällä kävi vaikeaksi, etsivät he mukavampia asuinsijoja – sellaisia, joissa saisi uskontoaan harjoittaa ilman vainotuksi tulemisen pelkoa. Yksi vanhauskoisten vaelluskohde oli Viro, jonne siirryttiin Venäjältä Peipsijärven yli. Sen pidemmälle ei monikaan edennyt vaan tulijat jäivät pääosin asuttamaan Peipsijärven vironpuoleisia länsirantoja.
– Heitä saapui useana aaltona. Viimeksi tulivat niin sanotut pomorit, jotka asuttivat alun perin Vienanmeren seutuja, kertoo vanhauskoisista artikkeleita kirjoittanut, Virossa ja Latviassa asuva tietokirjailija Tapio Mäkeläinen.
– Muuttoliikkeen peruja Virossa lasketaan olevan tätä nykyä runsaat 10 000 vanhauskoista. Eniten heitä asuu Mustveellä, Kallasteella ja pääkaupungissa Tallinnassa. Heillä on omia kirkkojaan Tallinnassa, Tartossa ja Peipsijärven rantamilla. Vanhauskoisilla on myös museo, jossa esitellään heidän elämäänsä ja muuttoliikettä Viroon.
Mäkeläinen tuntee Viron ja Latvian kuin omat taskunsa, koska hän on jo vuosikymmeniä toiminut alueella matkaoppaana. Yksi hänen ”erityisosaamisalueensa” ovat juuri vanhauskoiset.
– Baltian suurin vanhauskoisten kirkko sijaitsee Riiassa. Ensin he rakensivat Latvian pääkaupunkiin 1700-luvun lopulla pienen puisen kirkon, mutta se vaihtui pian tiiliseen kirkkoon.
Pyhättö tunnetaan Riiassa Grebenštšikovin kirkkona sen suurtukijan, äveriään kauppiaan Grebenštšikovin mukaan. Sen virallinen nimi on Kristuksen syntymän ja Pyhän Jumalansynnyttäjän taivaaseenastumisen kirkko. Se on maailman suurin vanhauskoisten kirkko, jonne mahtuu peräti 5 000 ihmistä kerrallaan. Se on viidesosa Latvian suurimman, 25 000-jäsenisen vanhauskoisten seurakunnan jäsenistä.
Sipulista elantoa
Alun perin Viroon siirtyneiden vanhauskoisten pääelinkeino oli kalastus, mikä onkin hyvin ymmärrettävää Peipsijärven rantamien asujaimistolle. Siian ja muikun pyytäminen alkoi kuitenkin viime vuosisadalla vaihtua vihannesten, ensin sikurin ja sittemmin erityisesti sipulin, viljelyyn. Vanhauskoiset hankkivat elantoaan myös kurkkua, porkkanaa ja punajuurta kasvattamalla.
Aikanaan starovertsit myivät suuren osan kaloistaan ja vihanneksistaan Pihkovan ja Leningradin toreilla, mutta nykyisin kauppa rajan taakse ei enää käy – sanokaamme ”yleisten syiden” takia.
– Peipsijärven rantamien vanhauskoiset ovat Viron itsenäistyttyä pyrkineet hankkimaan elantonsa myös turismista. He ovat perustaneet kahviloita, ravintoloita sekä erilaisia majataloja, Tapio Mäkeläinen kertoo.
– Aikanaan vanhauskoiset tunnettiin taitavina ikonimaalareina. He olivat myös käteviä käsistään arkisemmissakin töissä kuten kirvesmiehinä ja muurareina.
Joskus 1800-luvun lopulla Viron ortodoksikirkko yritti houkutella Venäjältä saapuneita vanhauskoisia riveihinsä. Pieni osa heistä kallistikin korvansa houkuttelijoille ja liittyi ”viralliseen” ortodoksikirkkoon.
– Näitä kompromissin tielle lähteneitä vanhauskoisia kutsutaan virossa ”ainu usullisiksi”. Venäjäksi he ovat ”jedinovertsejä”.
Nämä sanat kääntyvät huonosti suomeksi, mutta kömpelö suomennos voisi olla ”ainoauskoiset”.
Nykyisin Viron ortodoksinen kirkko ei suhtaudu vanhauskoisiin oikein mitenkään: ei moiti, ei kiitä.
– Ollaan vähän niin kuin vanhauskoisia ei olisikaan.
– Toisaalta Viron vanhauskoiset osaavat yleensä viroa ja ovat vironmielisiä. Se on johtanut siihen, että vanhauskoiset ovat solahtaneet osaksi Viroa, vaikka uskonnolliset periaatteet eroavatkin yhä selkeästi virolaisesta ortodoksisuudesta.
Teksti on julkaistu Venäjän Aika lehdessä 3/25. Sähköisen lehden saat ostettua Lehtiluukusta.