Keväällä ilmestyvä kirja kuvaa arkea ja kohtaamisia Suomen rajan takaisilla alueilla. Materiaalit kirjaan syntyivät toukokuussa 2025 Murmanskista Pietariin ulottuneella tutkimusmatkalla.
TEKSTI: Riku Savonen
KUVITUS: Rajantakaiset-projekti
Suomalaisten aiemmin vahva näppituntuma Venäjän arkeen on nopeasti romahtamassa. Raja on kiinni, yhteydet Venäjälle hiipuvat ja riippumattoman tiedon saanti rajallista. Uutisointi jää Ukrainan sodan kehyksessä kapeaksi ja erityisesti tavallisten ihmisten näkökulma jää varjoon.
Petroskoilaislähtöinen, Joensuussa asuva toimittaja Anna Jarovaja halusi osaltaan purkaa tätä vyyhtiä. Hänen, kirjan kääntäjä Kerttu Matinpuron ja kuvittaja Lilija Matvejevan yhteinenkirjaprojekti ”Rajantakaiset” sai syksyllä 2024 avustusta Koneen Säätiöltä.
– Halusimme kirjoittaa siitä, mitä Venäjällä tapahtuu nyt, kuvailee Jarovaja ideaa.
Lopputuotoksen on tarkoitus ilmestyä kevään 2026 aikana. Kirjan kustantaa Rosebud yhteistyössä Rauhanpuolustajien kanssa. Lopullista nimeä ei ole vielä lukittu, vaan se päätetään tekijäporukalla viimeisenä, kun tekstit ovat valmiit.
Arkea Murmanskista Pietariin
Matkapäiväkirjamaisen teoksen pohjana on toukokuussa 2025 tehty kuukauden mittainen matka Murmanskin alueelle, Karjalaan, Pietariin ja Leningradin alueelle – raja-seuduille, joilla suomalaiset aiemmin tapasivat matkustaa. Ensikokemuksia matkalta oli jo Venäjän Aika -lehdessä 3/25.
Matkaan liittyi epävarmuustekijöitä, mutta lopulta kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti. Reissu oli intensiivinen ja tapaamisia oli päivittäin.
– Kahteen viikkoon matkan jälkeen ei huvittanut nähdä ketään, kertoo Jarovaja.
Kirjan keskiössä ovat keskustelut kuuden päähenkilön kanssa, joista jokaiselle on kirjassa oma luku. Projektin sisältö käytiin läpi heidän kanssaan jo ennen matkaa, jotta riskit haastatelluille voitaisiin minimoida. Myös kirjoitusvaiheessa yksittäisiä sanavalintojakin pohditaan huolellisesti.
– Me tulimme ja lähdimme, he jäävät, tiivistää Jarovaja perusasetelman.
Päähenkilöt ovat aktiivisia ihmisiä, kuten kansalais- ja kulttuuritoimijoita, tutkijoita, toimittajia tai historioitsijoita. Kirja vie lukijan niin Murmanskiin, Petroskoihin ja Pietariin kuin pienempiin kaupunkeihin ja kyliin. Kohtaamisten kautta kuvataan, millaisia muutoksia Venäjän laajamittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan on eri alueille seurannut. Samalla pohditaan, mikä saa ihmisen jäämään ja edelleen toimimaan hankalissakin oloissa.
Haastateltavat valikoituivat sillä perusteella, että he ovat päättäneet jäädä Venäjälle. Ajan epävakaudesta kertoo kuitenkin se, että yksi heistä, toimittaja Valeri Potashov, joutui pian haastattelujen jälkeen heinäkuussa 2025 jättämään Venäjän. Potashovin tarina on kerrottu Suomenkin mediassa. Siihen sisältyi FSB:n kuulusteluja ja ulkomaiseksi agentiksi julistaminen.
– Vielä vappupäivänä Potashov veti meille ”protestien Petroskoi” – kävelykierroksen, jossa käytiin erilaisten historiallisten mielenilmausten tapahtumapaikoilla. Hän oli seurannut niitä aina 1980-luvun alusta aina viimeisiin protesteihin ennen sodan (2022) alkua. Se oli laadukas katsaus Petroskoin ja koko nyky-Venäjän protestien historiaan.
Yhteydet katkesivat kuin kirveellä lyöden
Kirjaan päätyy myös paljon sivuhenkilöitä. Ennen matkaa Jarovaja ei tiennyt, suostuvatko ihmiset puhumaan. Venäjällä ihmiset ovat varautuneita toimittajia kohtaan. Projektin keskusteluissa luottamus pääsi kuitenkin syntymään. Pietarissa yksi henkilö suorastaan tyrkytti itseään haastatteluun, mutta jotakin täytyy jättää myös tulevaisuuteen.
Suomi herätti matkalla monenlaisia tuntemuksia. Virallinen Venäjä esittää Suomen ”vihamielisenä maana”. Monella on kuitenkin edelleen positiivisia muistoja. Toki esimerkiksi osalla vanhempaa väestöä propaganda on purrut. Surkutellaan, miten raja suljettiin ja NATO pilasi Suomen.
On myös lievää loukkaantuneisuutta siitä, että suomalaiset hylkäsivät ystävänsä kriittisellä hetkellä, kun tukea olisi eniten tarvittu. On väärinkäsityksiä, harmia ja surua tilanteesta. Suomalainen näkökulma vuoden 2022 tilanteeseen ei ehtinyt avautua venäläisille, kun aiemmat yhteydet katkesivat ”kuin kirveellä lyöden”.
– Koetaan, että asiat tapahtuivat yksipuolisesti. Oli tilanteita, että yhteydenpito (Suomesta) vain katkaistiin. Ei lähetetty kirjettä tai soitettu: ”Tämä loppui nyt, johtuen siitä, mitä tapahtuu, ja että hallintonne tekee kauheita asioita. Siksi emme voi toistaiseksi pitää yhteyttä”. Tällaista inhimillistä keskustelua ei käyty.
Jarovaja korostaa, ettei aiemman kaltainen kulttuuri- tai matkailuvaihto ole sodan aikana mahdollista. Kuitenkin ihmisten välisten yhteyksien säilyminen olisi silloinkin tärkeää.
Ihmisyyden puolesta
Suomalaisyleisö saa lukea kirjan ensimmäisenä, mutta valmius kirjan nopeaan julkaisuun venäjäksikin on olemassa. Jarovaja kirjoitti äidinkielellään venäjäksi, joka sitten työryhmän yhteistyönä käännetään suomeksi. Myös käännökset esimerkiksi ruotsiksi ja norjaksi ovat pohdinnassa.
– On tärkeää säilyttää jonkinlainen ihmisyys keskellä valtioiden ja järjiltään menneiden presidenttien taistelua sekä vastakkainasettelua. Uskon, että kirjasta on hyötyä kaikille, jotka haluavat tietää enemmän tavallisten ihmisten elämästä.
Matkalla otettiin paljon valokuvia. Kirjassa nähdään kuitenkin vain Matvejevan kuvituksia. Tämä valinta tehtiin jo hyvissä ajoin, sillä ei ollut varmuutta, joudutaanko osa haastatteluista tekemään anonyymeinä.
Materiaalia on siis uusiinkin projekteihin. Uutta apurahaa on haettu siihen, että kirjan teksteistä ja kuvituksista koottaisiin kiertonäyttely. Tekijät lähtevät myös mielellään esittelemään kirjaa eri paikkakunnille.
Teksti: Riku Savonen
Kuvat: Rajantakaiset-projekti