Ootko ihan tosissas? Et kai oikeesti oo lähdössä Venäjälle, ja vielä Moskovaan? Etkö mitään muuta maata sitten keksinyt? Eikö pelota? Luuletko selviäväs hengissä sieltä takasin? Ootko ihan hullu? Nämä olivat muun muassa kysymyksiä, mitä Venäjälle lähtöni lähipiirissä herätti. Itse lähinnä naureskelin näille kauhisteluille, ja sanoin, että jos en selviä niin sitten en selviä.
Kuitenkin Tolstoi-junan lähtiessä liikkeelle iski paniikki, ja tajusin, minne tässä oikein ollaan matkalla. Alun panikoinnin jälkeen rauhoitun, ja tuli vahva tunne, että tästä tulee jotain uskomatonta. Onneksi sain matkaseurakseni kolme mukavaa venäläisnaista, jotka auttoivat tietämätöntä menomatkalla moneen otteeseen.
Saavuin tänne 21. lokakuuta au pairin hommiin, ja tarkoitus olisi olla täällä kesäkuuhun 2014 asti. Perhe asuu Moskovassa, ja siihen kuuluu isä, äiti ja 7-vuotias tyttö. Isä on täysin venäläinen, mutta äiti osaa suomea jonkin verran. Tytär käy Moskovan suomalaista peruskoulua, missä hänellä on ollut vaikeuksia suomen kielen vuoksi. Minun tehtävänäni on kehittää hänen suomen kielen taitojaan avustamalla osalla oppitunneista ja vapaa-ajalla leikin ohella. Omana tavoitteenani on oppia käyttämään venäjän kieltä paremmin ja tutustua maan kulttuuriin. Samalla toivon oppivani jotain uutta myös itsestäni.
Kuukauden oleilun jälkeen olen alkanut tottumaan erilaiseen elämän rytmiin. Tuntuu, että koko ajan on kiire jonnekin, mutta kuitenkin suurin osa ajasta on odottelua 
– postissa, kaupassa, ruuhkassa tai erilaisissa auloissa. Valtavassa ihmismassassa tarvitaan myös tietynlaista röyhkeyttä ja rohkeutta, muuten esimerkiksi tienylitys on lähes mahdoton haaste.
Itänaapurimme nähdään usein melko negatiivisessa valossa. Monella on mielikuva röyhkeistä ihmisistä ajamassa mielipuolisesti vanhoilla Ladoillaan, kun samaan aikaan kaduilla rähjäiset miehet huutelevat vodkapäissänsä. Ajatellaan, että poliisit toimivat täysin mielivaltaisesti, asiat eivät etene kuin lahjonnalla ja tietenkin mafian miehet pyörivät kaduilla aseet kourissaan. Moni ei ymmärrä, että miksi ihmeessä joku haluaisi rajan yli lähteä vapaaehtoisesti tai mitä hyvää täältä voisi muka löytyä. Ihmiset keskittyvät liikaa epäkohtiin ja menneisyyteen sivuuttaen kaiken sen hyvän ja kiinnostavan, mitä Venäjällä on maailmalle tarjota.
Moskovassa on todella paljon koettavaa ja nähtävää. Olen tutustunut muihin suomalaisiin nuoriin, jotka asuvat täällä ja he ovat näyttäneet erilaisia paikkoja minulle isäntäperheeni lisäksi. Näiden viikkojen aikana olen nähnyt valtavasti upeita rakennuksia esimerkiksi Punaisella torilla, hienoa kirkkotaidetta, loisteliaita ostoskeskuksia, upean sirkusnäytöksen sekä vauhdikkaan yöelämän. Haluaisin vielä ainakin käydä museoissa, elokuvissa, katsomassa 
teatteriesityksiä ja seuraamassa tunnelmaa jääkiekko-ottelussa.
Entäs ne hullut venäläiset? Tapaamani ihmiset ovat suurimmaksi osaksi olleet mukavia ja erityisesti he ovat olleet avuliaita. Kun saavuin tänne painavien laukkujeni kanssa, niin ei tarvinnut hetkeäkään odotella kun jo joku ohikulkija tarjoutui kantamaan isoa laukkuani portaissa. Kuitenkin täällä näkyy pääkaupunkilaisuus, eli ihmiset osaavat olla myös töykeitä ja hieman ylimielisiä, esimerkiksi pienten ruokakauppojen myyjät välillä katsovat vähän tuimasti. Kerran olen jopa jättänyt ostokseni tekemättä myyjän asenteen vuoksi. Toisaalta täältä löytyy niin paljon hyviä asiakaspalvelijoita, etteivät nämä yksittäiset tapaukset haittaa menoa yhtään.
Moskova on näin isoksi kaupungiksi aika turvallinen, sillä useat paikat ovat hyvin vartioituja. Vartijoita näkee niin kaduilla, liikkeissä, metroasemilla kuin myös asuintaloni edustalla. Ylivoimaisesti vaarallisin asia on täällä liikenne – autoja on paljon, ne ajavat kovaa eivätkä välttämättä noudata liikennesääntöjä. Aluksi isojen teiden ylittäminen tuntui lähes itsemurhalta, mutta pikkuhiljaa olen tottunut siihen. Edelleen myöhään liikkuminen yksin vähän hirvittää, mutta toisaalta täällä ei ole koskaan yk
sin. Kaupatkin ovat myöhempään auki kuin Suomessa, joten vielä kymmenen aikaan illalla kaupungilla on paljon ihmisiä liikkeellä.
Kyllä täältä paljon tuttua ja turvallistakin löytyy. Shoppailureissulla voi käydä Lindexissä, Seppälässä, H&M:ssä tai Stockmannissa. Voi käydä syömässä juustohampurilaisen McDonaldsissa sekä kahvitella Coffee Housessa. Voi halutessaan laittaa aamulla kahvin sekaan Valion maitoa, leivän päälle Violaa sekä Oltermannia.
Tällä hetkellä tunnen oloni hyväksi ja koen, että olen sopeutunut tänne loistavasti. Pelotteluista ja kauhukuvista huolimatta olen selvinnyt hengissä ilman pahoja vastoinkäymisiä. Venäläinen kulttuuri ja elämäntyyli vain iskee jollakin erityisellä tavalla. Autojen seassa pujottelu, teehetket, smetana, jonottelu ja suurkaupungin vilinä ovat nyt osa elämääni. Tärkeintä on lähteä tutustumaan naapurimaahan ilman suuria ennakkoluuloja, sillä se voikin olla hyvin positiivinen yllätys. Ehdottomasti paikka, jota ei voi eikä kannata jättää kokematta.
Oma blogi: http://elamaaitanaapurissa.blogspot.com/
Julia Suojanen
Kirjoittaja on 20-vuotias tyttö Nokialta, hän on valmistunut keväällä 2013 ylioppilaaksi ja viettää nyt välivuotta au pairina Moskovassa
