Aktivistia väsyttää. Takana on pitkä yö venäläisessä pikkubussissa, matka Turkuun kesti kahdeksan tuntia. Unettoman yön päälle on vietetty aktiivinen päivä, johon on kuulunut monenlaista kulttuuriohjelmaa. Uutisotsikoihin päätyneet Kiss in -suutelutalkoot pääkonsulaatin edessä ovat jääneet monen aktivistin mieleen merkittävänä tapahtumana. Voi Venäjä -ihmisoikeusviikon projektikoordinaattori Roosa sanoo, että monelle pietarilaiselle vieraalle oli järkytys, kuinka rauhassa mieltään pääkonsulaatin edessä sai osoittaa. Samaa minulle kertovat aktivistit itsekin – paikalla ei ollut vastamielenosoittajia heittelemässä kiviä ja kananmunia heitä kohti eikä kukaan häirinnyt tai yrittänyt keskeyttää mielenilmausta. ”On ihmeellistä, että mielenosoitus voi mennä näinkin”, sanoo eräs heistä.
Itse olen tullut päiväksi Turkuun Voi Venäjä -tapahtuman perässä, kuten pietarilaiset lgbt-aktivistitkin. Meitä ja monia muita paikalla olevia yhdistää valtava huoli ja turhautuminen viime aikoina Venäjällä tapahtunutta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sortoa kohtaan. Suomessa on etenkin viime aikoina seurattu läheisesti Venäjän ihmisoikeuskehitystä, mutta on tärkeää järjestää Voi Venäjän kaltaisia tapahtumia – venäläisten ilmaisunvapauden ja ihmisten moninaisuuden tukemiseksi.
Lauantaipäivä alkaa lgbt-leffafestari Vinokinon venäläisten lyhytelokuvien näytöksellä. Odotan sitä innolla, sillä harvoin pääsee näkemään nykyvenäläisen elokuvan lgbt-aiheisia otoksia. Elokuvien teemoina oli, kuten odottaa saattaa, kaapista tulo, onneton rakkaus, työn ja yksityiselämän ristiriita sekä – positiivisena yllätyksenä rohkeudellaan – homofobia urheilumaailmassa. Yksi mieleenpainuvimmista hahmoista on Svetlana Sigalajevan dokumenttielokuvan poliisi, joka viettää kaksoiselämää. Työpaikallaan rivipoliisina hän elää kaapissa ja vapaa-ajallaan ristiin pukeutuu ja käy homoklubeilla. Kun häneltä kysytään, osallistuisiko hän Gay Pride -kulkueeseen, mikäli sellainen voitaisiin järjestää, vastaa hän, että miksi lähtisi? Jotta ihmiset voisivat tulla kadulle tuijottamaan, että siinä se homo nyt marssii? Elokuva onnistuu hyvin osoittamaan seksuaalisuuden yksityisen luonteen Venäjällä – moni ei koe seksuaalisuuden olevan julkisesti puhuttava asia ja siihen liittyvän minkäänlaisia ihmisoikeuskysymyksiä.
Mutta tänä iltana vaikeita asioita ei piiloteta kaappiin. Eturivissä kunniavieraina istuvia aktivisteja naurattaa valtavasti. Gay Pridea koskevan kommentin jälkeen siirrytään suoraan kuvaamaan samaisen poliisin virkaanastujaisseremonian marssia. Tuoreiden poliisien ylpeät, tosin vielä epäröivät, katseet kohoavat kohti taivasta. Katsoja löytää tutut kasvot ryhmän joukosta. Siinä hän nyt menee, kaltaistensa joukossa.
Myös uskonnon aiheuttama ristiriita suhteessa seksuaalisuuteen tuodaan esille. Dragshow- ja haastattelupätkien sekaan on leikattu kuvia ortodoksikirjon patriarkan puheesta virkaanastujaisissa sekä entisestä presidentti Medvedevistä. Minihameessa ja peruukissa tanssivan poliisihahmon ja auktoriteettien välinen kontrasti kuvakerronnassa on kovin yksikertainen, mutta niin toimiva tehokeino. Koko yleisö repeää ”riemukkaisiin” kiljahduksiin otosten välillä.
Päivä jatkuu maatuskanmaalaustalkoilla. Paikalle virtaa paljon kiinnostuneita antamaan sateenkaaren värit maatuskoille, jotka myöhemmin lähtevät matkaan pitkin maailmaa levittämään värikästä ilosanomaa. Maatuskat saivat kylkiinsä muun muassa myös tasa-arvoista rakkautta julistavia tekstejä monilla eri kielillä. Joku suomalaisista kävijöistä kysyy venäläisiltä vierailta, onko maatuskanmaalaus heille yleinen harrastus kotona. ”Tottakai, maalaamme niitä joka päivä”, vastaa yksi aktivisteista. Ja taas kaikki nauravat.
Illalla keskustelen pitkään muutaman aktivistin kanssa kahden. Yritin saada selville, mitä toivomuksia heillä on tulevan suhteen. Mikä on aktivistin unelma? Puheista välittyy kiitollisuus tapahtuman järjestäjiä kohtaan – on ollut ihanaa vain saapua Suomeen ja viettää aikaa samanmielisten kanssa. He toivovat, että vastaavanlaisia tapahtumia järjestettäisiin jatkossakin. Myös perinteisempi turismi kiinnostaa – heistä olisin ihanaa päästä mökille rentoutumaan ja metsäretkelle. Liikuttavin kommentti tulee yhdeltä nuorimmista aktivisteista. Hän kertoo nukkuneensa rauhassa hyvät yöunet ensi kertaa kahteen vuoteen perjantain mielenosoituksen ja tapahtumien päätteeksi. Osatekijä venäläisen aktivistin onneen on siis ainakin ilmaista itseään ja tulla noteeratuksi, saada arvostusta toiminnalleen.
Noin viikko tapahtuman jälkeen luen ikävän uutisen Pietarista. Yhden lgbt-järjestön toimistolle on hyökätty ja ihmisiä loukkaantunut. Erään Turussa vierailleen aktivistin tuttu on saanut luodin silmäänsä ja menettänyt näkökykynsä. Kelaan mielessäni läpi yhtä illan keskusteluista ja muistan sanoneeni aktivistille, jonka tuttu on loukkaantunut, kuinka paljon arvostan hänen henkilökohtaista panostaan toiminnalle. Hän vastasi, ettei tiedä, kuinka kauan jaksaa enää osallistua, koska lgbt-toiminta kaikissa muodoissaan on tehty niin hankalaksi. Toivon, ettei hänen tuttunsa kohtaama väkivalta saa häntä hiljennettyä vaan päinvastoin saa hänet seisomaan ystäviensä rinnalla osana sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vaativaa joukkoa.
Kirsi Kalliomäki