Osa 4. Only in Russia – Ekskursio Pietariin
Vaikka ehkä joku valistuneempi osaisi kertoa enemmän Pietarista ja sen tarjoamista kultturellisista kokemuksista sekä ihmisistä ja niin edespäin, kerron nyt omasta pitkän viikonlopun seikkailustamme tuossa kaupungissa, koska tuo kokemus tulee säilymään vielä pitkään selkärangassani. Tapahtuma-aika oli syyskuun loppupuoli, joten ei ihan hirveästi aikaa ollut ehtinyt vielä kulua ensimmäisen pidemmän reissun satuttua eteemme.
Jo kohtuullisen alkuvaiheessa muut vaihto-opiskelijat olivat suunnitelleet jo erilaisia reissuja lähikaupunkeihin. Kas ollakaan kun yhtäkkiä olimmekin 7 ihmisen remmissä junaliput kourassa intoa puhkuen. Seurueeseemme kuului kaksi ranskalaista tyttöä, yksi itävaltalais-jenkki, yksi italialainen sekä kolmen suomalaisen muodostama tehopartio. Ensiksi ihmettelin junalippujen matalaa hintaa, joka kieppui noin 60 euron tietämillä. Samalla hinnalla taitaa Suomessa päästä edestakaisin Helsingistä Tampereelle, joten 8 tunnin edestakainen yli 600 kilometrin mittainen reissu Moskovasta Pietariin tuntui pirun halvalta. Hostellikin saatiin buukattua noin 28€ hintaan per henkilö kahdeksi yöksi, joten alkuasetelmilta reissu vaikutti finanssipuolelta mukavalta.
Tuona syyskuisena pimeänä yönä kuunvalon loisteessa lehtien varistessa rakojen täyttämällä asvaltille… Ei vaan siis kävimme asuntolan viereisessä kaupassa hakemassa matkajuotavaa ja –syötävää junaan sekä suuntasimme läheiselle juna-asemalle. Ensimmäinen pieni hämmästys tuli eteemme kun astuimme junaan ja näimme paikkamme. Vaunussa oli yksi pitkä käytävä, jonka toisella puolella oli 4 ihmisen sängyt, kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla sekä vastapäätä oli seinää myötäilevä ylä- ja alasänky. Tästä reissusta ei ainakaan yksityisyyttä puuttunut jos näin voidaan sanoa. Noh, tämäkin ”ongelma” saatiin selvitettyä kopauttamalla Зелёная марка – vodkapullo auki, jonka myötä pääsimme tutustumaan hiukan toisiimme.
Tässä vaiheessa huomio kaikille vaihtoonlähtijöille. En muista tarkoin kenen idea se oli, todennäköisesti Sebastianin, että kuvataan koko vaihtoreissumme ajan videoita ja lopuksi keräämme kokoon eräänlaisen leffan kaikista tapahtumista, jonka voimme näyttää muille. Koska 1500 – 2000 valokuvan ”show” ei ehkä ole hirveän intensiivinen ja niin kiinnostava, niin video tai elokuva tarjoaa ehkä enemmän hauskuutta muille sekä itselle. Varsinkin Pietarissa aloimme toden teolla kuvata videoita. Ehdottomasti kannattaa! Eikä tarvitse olla mitään asiantuntijan vehkeitä, älypuhelin käy hyvin tähän tarkoitukseen, sekä GoPro tietty.
Kuitenkin asiaan! Heräsimme kohtuullisen tokkuraisena 7 aikaan aamulla Pietarin juna-asemalta, jossa paukkui kaiuttimista joku Venäjän oma Finlandia. Taksilla huristimme hyvin hyvin sekavan ja ruuhkaisen Pietarin keskustan läpi hostellille, jossa selvisikin kaikkien iloksi, että check-in alkaa vasta kello 14. Noh, itse rekisteröitymisprosessissa meni taas venäläisen byrokratian tuntien pirun kauan, joten makoilimme hostellilla jonkun aikaa, jonka jälkeen siirryimme Burger King-pit stopin kautta Eremitaasiin. Wikipediaa lainatakseni: ”Eremitaaši on Pietarissa, sekä Kazanissa, Viipurissa, Amsterdamissa ja Italiassa sijaitseva eräs maailman suurimmista taide- ja kulttuurihistoriallisista museoista.” Ja nyt hyvänä neuvona, tähän museoon ei kannata mennä välttämättä pienessä krapulassa eikä fyysisesti puutteellisessa kunnossa. Luulin joskus käyneeni isossa taidemuseossa, mutta Eremitaasin jälkeen olin täysin ihmeissäni, koska tavaraa tuntui olevan niin paljon, ettei ihmissilmä enää jaksanut edes tutkia kaikkea saatika jalat sitten kävellä kaiken läpi. Oli tuo kokemus kuitenkin kulttuurillisesti antoisa, koska museossa pääsi näkemään taidetta monelta eri vuosisadalta ja monelta eri taiteilijalta tähän päivään asti. Opiskelijoille sisäänpääsy oli myös ilmainen, mistä pitää antaa propsit.
Eremitaasin jälkeen tepastelimme ympäri Pietaria tovin ja vihdoin viimein pääsimme hostellillemme sisään huoneeseemme lepäämään. Parin tunnin power napit tekivätkin terää, joten suihkun kautta uljas seurueemme syöksyi kohti Pietarin tutkimattomia katuja ja kujia. Joku vähän fiksumpi taisi tutkia matkaoppaasta ravintolan, johon sitten päädyimme pienen dallailun jälkeen. Pääsimme mukavan nopeasti istumaan, ja suureksi ihmetykseksi tarjoilija otti tilauksemme, mutta painoi ne kaikki mieleensä sekä toisti vielä tilaukset uudestaan ennen kuin koikkelehti takaisin keittiön uumeniin. En tiedä onko kaveri rikkonut jonkun Pietarin muistikilpailupalkinnon viime vuonna, mutta käytännöllisesti katsoen olisi ehkä helpompaa ollut vain kirjottaa tilaukset lapulle. Mene ja tiedä.
Ranskalaiset naisystävämme suuntasivat hostellille nukkumaan, joten poikien kanssa lähdimme suunnistamaan kohti vehreimpiä laitumia eli jostain piti saada bensaa koneeseen eli siis alkoholia. Käveltyämme tovin, löysimme sivukujalta välkkyvät valot, joita kohdin suunnistimme. Sisään päästyämme, istahdimme loossiin, tilasimme juotavaa ja vesipiipun pöytään. Vesipiipun tilaaminen ja polttaminen olisi kyllä yksi sellainen asia minkä Suomeen voisi integroida baareihin, koska se on verrattoman leppoisaa ja mukavaa touhua vaikka ei normaalisti blaadaisikaan röökiä. Pari tuntia vierähti, joten aloitimme siirtymisen eteenpäin. Laittaessamme 3500 ruplan suuruisen maksun tuohon nahkataskuun, yksi seurueestamme lähti vessaan joten menimme ulos odottamaan ja kiitimme palvelusta. Ongelmia ilmeni äkkiä. Tarjoilija tuli ilmoittamaan körmyniskan saattelemana, että taskussa oli vain 2000 ruplaa, että 1500 ruplaa puuttuu. Tästä italialainen ystävämme suuttui ja alkoi kovaan ääneen sanomaan ettei hän maksa mitään, koska maksoimme oikean summan aikaisemmin. Koska omaan korkean itsesuojeluvaiston, kaivoin taskustani puuttuvat ruplat ja annoin ne tarjoilijadevushkan kätösiin epäkiitollisen hymyn saattelemana. Ekaa kertaa yritettiin ilmeisesti jekuttaa, mutta itse en ainakaan tuossa tilanteessa viitti sanoa yhtään mitään vastaan, koska saattaapi olla että 1500 ruplaa on halvempi, kivuttomampi sekä miellyttävämpi tapa päästä ulos. Ja tässä ei nyt mitenkään yritetä leimata ketään venäläisiä millään tavalla vaan kerron vain asiat niin kuin ne tapahtuivat sekä olen hyvin tietoinen että tällaista tapahtuu lähes missä maassa turistille tahansa.
Erkanimme kahdesta ulkomaalaisvahvistuksesta ja suuntasimme suomalaisvoimin läheiselle opiskelijoiden suosimalle Dumskaja-kadulle, josta löytyi pienikokoisia miniyökerhoja rinta rinnan. Astuimme yhteen näistä sisään nauttimaan hyvin halpoja (2€) vodkashotteja sekä puhumaan henkeviä. Voin lämpimästi suositella, jos haluaa löytää halpaa ja hyvää meininkiä eikä välitä niinkään paljoa ylimääräisestä krumeruulista ja hienostelusta. Ilta päättyi asteittaisen väsymisen kautta, ja lopulta löysimme itsemme hostellista nukkumasta. Itävalta-jenkki-Italia akseli tosin saapui vasta 8-9 aikaan aamulla, jolloin ranskalaiset tyttöset lähtivät jo tutkimaan innoissaan kaupunkia…
Seuraava päivä oli sitäkin mielenkiintoisempi. Seurueemme tunsi yhden noin 40 vuotiaan kaverin Pietarista, joka kutsui suomitrion luokseen. Kävimme kaupassa hakemassa jälkiruokaa, jonka jälkeen suuntasimme asunnolle. Eniten nauratti kaupassa ollessamme, kun yhdessä pienessä kojussa tarjottiin maistiaisleivonnaisia, niin tämä venäläinen ystävämme otti näitä maistiaisia noin 10 kappaletta ja änki ne isoon kartonkiseen rasiaan, jos jotain saa ilmaiseksi niin miksi ei ?
Päädyimme asunnolle, jossa odotti ystävämme vaimo sekä pöytä täynnä erilaisia herkkuja laidasta laitaan. Pöydässä oli kaalisalaattia, sienisalaattia, silakoita, jotain muuta kalaa omituisen mutta pirun herkullisen kastikkeen kanssa sekä läjäpäin muuta pientä naposteltavaa söpöissä pikku kulhoissa. Ja tottakai Finlandia- vodkaa! Ilmeisesti venäläiset ovat hyvin tykästyneitä maustettuihin Finlandia-vodkiin, koska reissulla näimme saman ilmiön kerran jos toisenkin. Siinä vähän seurustelimme puutteellisella venäjänkielellämme, Antonin puhuessa isäntäväen kanssa sujuvasti. Pöytään tungettiin koko ajan lisää ruokaa, ja kun ensimmäinen pullo oli tyhjä, niin toinen kaivettiin esille. Taas jälleen saimme pikku maistiaisen venäläisestä vieraanvaraisuudesta kun koko ajan pidettiin huolta, että juomaa ja ruokaa on, meille juuri pari tuntia sitten täysin tuntemattomille suomalaisille kavereille. Ruoan jälkeen lähdimme käyskentelemään Pietari Suuren puistoon, jossa pääsimme taas omituisuuksien äärelle kun isäntämme kaivoi povitaskustaan jemmapullon, pussin leipää ja pussin täynnä jotain kuivalihaa. Siinä sitten hän palpatti menemään hiukan historiasta ja kaikesta puistoon liittyvästä sekä joimme välillä vodkaa, jonka perään kurkkuun ängettiin kuivalihaa. Voisi sen lauantai-päivän paljon huonomminkin viettää. Muutamat valokuvat otimme, pyörimme lähistöllä katselemassa maisemia ja sitten suuntasimme takaisin hostellillemme. Kiitimme kovasti ylläpidosta, seurasta ja vieraanvaraisuudesta, ja sanoimme hyvästit.
Kävimme vierailemassa Antonin ystävän luona, joka opiskeli tuohon aikaan Pietarissa. Päädyimme heidän opiskelija-asuntolaansa vähäksi aikaa, josta päädyimme takaisin samaan yökerhoon kuin edellisenä iltana. Meininki oli sen verran hauskaa, että muistikuvia illasta ei hirveesti pysty noutamaan. Ystäväni Sebastian kuitenkin valaisi, että olin heittänyt illan aikana kohtuullisen omituisen iskurepliikin: tullessani takaisin vessasta, pöydässämme istui Sebastian ja kaksi naista. Keskustelu oli mennyt näin:
”Puhuuks nää ämmät Suomea?”
”Joo, kyl me ollaa Suomesta”
”Aa, no mun nimi on Jesse, lähetsä tanssii?” ”Lähen.”
Seuraavan aamun olotilan voi kaikki arvata, joten en enempää detaljeja viitsi valaista. Kuitenkin yhden neuvon voin antaa: älä ikinä matkusta venäläisessä junassa ylitsepääsemättömän huonon olon pauloissa, siitä ei seuraa mitään hyvää.
Jälleen kerran saa taas kiittää ja ihailla venäläisten vieraanvaraisuutta. Tuo kokemus tulee piirtymään verkkokalvoihin moneksi vuodeksi ja kiitos siitä venäläiselle isännällemme. Nämä on sellaisia kokemuksia, joita ei vain saavuta tai löydä mistään opaslehtisistä ja kiertelemällä Eremitaasia ja muita paikallisia nähtävyyksiä tunti- ja päiväkausia. Niin kuin sanoin jossain vaiheessa matkallamme, nuo museot ja rakennukset ovat olleet paikallaan jo 500 vuotta, ja eiköhän ne siellä pysy vielä myöhemminkin, joten katsotaan vain mitä reissu tuo tullessaan ja annetaan sen viedä mukanaan. On vain yksi viikonloppu aikaa, joten turha tässä on alkaa tuntitarkasti suunnittelemaan reissun aikatauluja. Tulen ehdottomasti kyllä käymään Pietarissa vielä moneen otteeseen, koska paljon kuitenkin jäi vielä näkemättä ja kokematta.
Jesse Murtomäki
Kirjoittaja on oppinut Venäjällä matkailusta sen, että ei kannata odottaa mitään eikä hirveästi suunnitella mitään, jotain kyllä sattuu ja tapahtuu. Ei edes joka kerta, mutta aina.