PEKKA LEHTONEN
Ennen slaavien tuloa nykyisen Venäjän Euroopan puoleisen osan havumetsiin siellä asui suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansoja. Nykyisen Rostov Velikin ja Moskovan alueen metsät ja jokivarret olivat asuttuja, joskin harvaan. Kansaa kutsuttiin merjalaisiksi tai merjoiksi.
Merjalaisten keskuksena pidetään Nero-järven seutua, johon myöhemmin perustettiin Rostov Velikin kaupunki. Heidän asuma-alueensa ulottui myös Moskva-joen tienoille. Molemmat ovat Volgan ja sen sivujokien tuntumassa. Joet olivat tuhat vuotta sitten ainoita käteviä yhteysväyliä ja Volga merkittävä kansainvälinen kulkureitti Euroopasta Aasiaan.
Merjalaiset harjoittivat metsästystä ja kalastusta. Heidän asuttamiaan kyliä on paikannettu ja keramiikkaa ja koruja taltioitu museoihin. Heidän kielestään on näyttöä paikannimissä, jotka nykyasukkaista, venäläisistä, tuntuvat oudoilta, mutta suomalaisen korvaan kalskahtavat jotenkin tutuilta. Nero-järvi on yksi tällainen paikannimi. Slaavilaiseksi sanaksi se ei sovellu. Samoin on jokien, Volga, Moskva ja Oka laita, tai Uhtoma ja Uleima. Merjalaisia ovat tutkineet sekä suomalaiset että venäläiset tutkijat, arkeologit ja kielitieteilijät. Suomalaisista tutkijoista voidaan mainita arkeologi Arja Ahlqvist ja venäläisistä Andrei Leontjev. Hänet tapasin kerran Rostov Velikissä. Hän esitteli kaupungin museon Merja-näyttelyä, jossa oli selvästi merkitty merjojen asuma-alueet Nero-järven rannoilla.
Museossa hän näytti kartalta Nero-järven aluetta, jossa on ollut useita merjalaiskyliä.
Kävimme myös kaupungin lähistöllä pienellä peltokukkulalla, jossa kylvetyn viljan oraat olivat juuri nousseet näkyviin. Leontjev pani kätensä multaan ja nosti sieltä kiviltä näyttäviä esineitä. Ne olivat merjalaisten keramiikan sirpaleita, jotka todistivat alueen muinaiseksi asuinpaikaksi. Myös nykyisen Moskovan tienoot olivat merjojen aluetta. Sitä todistavat Moskva-joen ja siihen laskevan Jausan nimet. Alue kiinnosti myös etelästä tulleita slaaveja, jotka perustivat 1100-luvulla tukikohdan paikkaan, jossa Neglinnaja-joki laskee Moskva-jokeen.
Tarkkaan ei tiedetä, milloin tukikohta perustettiin. Venäjällä juhlittiin kuitenkin vuonna 1997 sen muistoa, että ruhtinas Juri Dolgoruki kutsui ruhtinastuttavansa Moskovaan vuonna 1147. Tämän tapahtuman dokumentti on vanhin maininta Moskovasta. Tuolloin paikalla ei kuitenkaan ollut vielä kaupunkia vaan kartano.
Juri Dolgoruki teki paikasta suojalinnoituksensa ja myöhemmin sitä vahvistettiin muurein. Ruhtinas Ivan Kalita vahvisti 1300-luvulla linnoitusta ja alkoi kutsua sitä Kremliksi. Vasta 1400-luvulla rakennettiin tiilimuuri ja Moskovan Kremlistä tuli vahva linnoitus. Venäjän valtio syntyi vasta 1547, kun Moskovan ruhtinaskunnasta oli tullut voimakkain ja se oli valloittanut monet ympärillä olevat ruhtinaskunnat. Merjalaiset sulautuivat nopeasti paikalle muuttaneeseen slaaviväestöön tai ainakaan heitä ei kronikoissa enää huomioitu.
Ilja muromalainen
pystytetty komea patsas.
Yksi monista venäläisistä sankaritaruista kertoo Ilja Muromalaisesta. Tämä tarina on myös siinä mielessä tutustumisen arvoinen, että sankari on slaavilaisiin lähes tuhat vuotta sitten sulautuneen suomalais-ugrilaisen muroman kansan edustaja. Muromat asuivat Volgaan laskevan Oka-joen varrella tärkeällä kauppiaitten vesireitillä. Siksi heidän olemassaolostaan on tiedetty jo ennen kuin venäläiset ovat kansana tai valtiona olleet olemassa.
Muromalaiset ja heidän kaupunkinsa Murom mainitaan Nestorin kronikkana tunnetussa ”kertomuksessa muinaisista ajoista”. Kansaa pidetään kieleltään suomalais-ugrilaisena ja sen arvellaan olleen läheistä sukua mordvalaisten kanssa, jotka asuvat edelleen melko lähellä muromalaisten entisiä asumuksia.
Sankaritarina Ilja Muromalaisesta on syntynyt ilmeisesti 1600-luvulla. Siinä kerrotaan, miten Ilja tuli Kiovaan auttamaan ruhtinas Vladimiria, jonka asemaa kilpailijat uhkasivat. Vladimir oli Kiovan Rusin hallitsija 900-luvun ja 1000-luvun taitteessa.
Bylinan eli legendan mukaan Ilja Muromalainen oli raajarikko, mutta ihmeparantajan avulla hänestä tuli voimakas jättiläinen. Iljan kerrotaan syntyneen Muroman lähellä Karatšarovon kylässä, joka nykyään kuuluu Muroman kaupungin alueeseen. Matkallaan hän puolusti Tšernihivin kaupunkia tataarien hyökkäykseltä ja kukisti Brjanskin metsässä Satakieli-rosvon, joka oli tappanut matkalaisia viheltämällä. Rosvo vietiin Kiovaan ja surmattiin siellä. Ruhtinas Vladimir teki Iljasta legendaarisen soturin eli bogatirin. Todellisessa maailmassa Venäjän ortodoksikirkko julisti hänet jopa pyhimykseksi.
Yllätys Karatšarovossa
Muromalaisen jälkeläisiä. Heillä on myös perusteita väitteelleen.
Venäjällä monet ovat sitä mieltä, että tarina Iljasta perustuu ainakin osittain tositapahtumiin. Tätä ajatusta tukee sekin, että kronikassa mainittu Karatšarovon kylä on olemassa nykyään Muroman esikaupungiksi liitettynä. Vuonna 2001 Moskovassa kirjeenvaihtajana asuessani päätin lähteä tutkimaan, olisiko Ilja Muromalaisen jälkipolvista vielä jotain tietoa hänen synnyinseudullaan.
Eikä matka ollut turha. Kävin talossa, jonka kerrottiin sijaitsevan Ilja Muromalaisen syntymätalon paikalla. Talon ulkoseinällä oli puinen taulu, jossa kerrotaan, että perimätiedon mukaan näin on. Tutustuin myös tässä talossa asuvaan Guštšinien perheeseen, jonka isäntä näytti asiakirjoja, joitten perusteella näin voidaan olettaa.