Teksti on julkaistu Venäjän Aika lehdessä 3/25. Sähköisen lehden saat ostettua Lehtiluukusta.
Ei mikään poliittinen julistus
Jo yli kymmenen vuotta jatkunut sota on muuttanut Ukrainan kielipoliittista tilannetta merkittävästi, ja ukrainan kielen käyttöön pyrkii Ukrainan lisäksi vaikuttamaan myös Venäjä. Venäjän kielestä kieltäytyminen on omanlaistaan patsaiden kaatamista ja vastarintaa, sanoo Helsingin yliopiston professori Tomi Huttunen. Ylen Kiovan-kirjeenvaihtajan Maxim Fedorovin mukaan kielitilanteen poliittiset jännitteet eivät Kiovassa näy arjen tasolla.
TEKSTI: Elina Saarilahti-Guzman
KUVAT: Elina Saarilahti-Guzman, Heorhi Voronov, Veikko Somerpuro
-Kieli rakentaa kansaa, toteaa Ylen Kiovan-kirjeenvaihtaja Maxim Fedorov.
Lausahdus tuntuu tiivistävän olennaisen Ukrainan kielipolitiikasta. Se käy kuumana samaan aikaan kun taistelut jatkuvat sotarintamalla.
Viimeistään viime vuosina monet aiemmin venäjää puhuneet ukrainalaiset poliitikoista kirjailijoihin ja tv-tähtiin ovat vaihtaneet kielensä ukrainaan. Ukrainalaisissa kouluissa venäjän kieli halutaan karsia pois jopa välitunneilta.
Ukrainalaisen koulun on oltava 100-prosenttisen ukrainankielinen, ilmoitti Ukrainan valtionkielen suojelusta vastaava valtuutettu Ihor Spiridenko elokuussa 2025.
Kieli ei koskaan ole vain kieli. Sen merkitys kasvaa entisestään, kun imperialistinen hyökkääjä ja miehittäjä pyrkii kaiken muun ohella tuhoamaan naapurimaansa kieltä ja kulttuuria.
Toimittaja Maxim Fedorov on tuttu television Ukrainaa koskevista raporteistaan. Lisäksi hän on kirjailija: Kolmas kirja ”Itsenäisyydestä itsenäisyyteen. Suomi ja Ukraina 1917–1991” (Docendo) ilmestyy syksyllä 2025.
-Kun joku yrittää puolustaa Venäjää ja vaikka sanoo, että ukrainan kieltä ei uhkaa mikään, niin vasta-argumenttina on, että katsokaa mitä Venäjä tekee miehitetyillä alueilla, Fedorov sanoo.
-Se kieltää ensimmäisenä ukrainan kielen käytön ja nyt kieltää myös ukrainan koulukielenä. Kun moni sanoo, ettei kielellä ole väliä, niin vasta-argumentti on, että jos sillä on väliä Venäjälle, niin kyllä sillä on väliä, Fedorov jatkaa.
Ukrainan kielitilanteesta onkin mahdotonta puhua puhumatta samalla identiteetistä, politiikasta, sodasta ja Ukrainan valtion koskemattomuudesta.
”Geopoliittinen tilanne” siivoaa ukrainan kielen Venäjän opetussuunnitelmasta
Venäjä miehittää noin viidesosaa Ukrainan pinta-alasta idässä ja etelässä. Sen presidentti Vladimir Putin on pitkään puolustanut hyökkäyksiä väitteillä ”venäläisestä maailmasta” ja sen suojelemisesta.
Alkukesästä venäläinen talouslehti Kommersant kertoi, että Venäjä rajoittaa ukrainan kielen opiskelua miehittämillään alueilla 1. syyskuuta alkaen. Miehitetyillä alueilla ukrainan kieli poistetaan opetusohjelmasta. Vastaisuudessa sitä voi opiskella vain valinnaisena oppiaineena erillisestä pyynnöstä.
Ukrainalaismedian mukaan valintamahdollisuus antaa Venäjälle epäsuoran keinon selvittää miehitetyn väestön lojaalisuuden aste.
Venäjän viranomaisten mukaan muutokset tapahtuvat ”maailman muuttuvan geopoliittisen tilanteen vuoksi”. Ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kuitenkin kiisti, että kyseessä olisi poliittinen päätös. Ukrainan kielen opetukselle ei vain ole kysyntää, hän vakuutti.
”Tärkeintä, mitä täytyy ymmärtää, on ettei tämä ole mikään poliittinen julistus. Se on käytännönläheinen vastaus yhteiskunnan kysyntään ja tosiasialliseen kehitykseen”, Zaharova sanoi virallisen tiedotteen mukaan.
Kuitenkin jopa venäläislähteiden mukaan 46 prosenttia Zaporižžjan alueen lapsista oli vuonna 2023 ilmaissut tahtovansa opiskella ukrainaa. Venäjän miehitysviranomaisten antamia lukuja ei voida vahvistaa, mutta niistä on uutisoinut venäläismedia RBC.
Maaliskuussa 2022 toteutetun ukrainalaiskyselyn mukaan ukrainan ilmoitti äidinkielekseen 61 prosenttia eteläisen Ukrainan (Odessa, Mykolajiv, Dnipropetrovsk, Herson ja Zaporižžja) ja 42 prosenttia itäisen Ukrainan (Harkova, Donetsk, Luhansk) asukkaista. Samaisilla alueilla venäjän ilmoitti äidinkielekseen 32 prosenttia ja 49 prosenttia.
Kyselyä ei suoritettu Donetskin ja Luhanskin miehitetyillä alueilla eikä Krimin niemimaalla.
Itsenäinen Ukraina pyrkii kuromaan kiinni neuvostoajan vahinkoja
Ukrainan kielitilanteen todellisuutta sekoittaa suuresti luotettavan tiedon puute väestöstä, kertovat Helsingin yliopiston tutkijat Oksana Kanerva ja Johanna Viimaranta tutkimusartikkelissaan Kielilainsäädäntö kielen ja nationalismin suhteen ilmentymänä Ukrainassa.
Edellinen Ukrainassa tehty virallinen väestönlaskenta on vuodelta 2001, yli 20 vuotta sitten.
Neuvosto-Ukrainassa venäjä jyräsi ukrainan usein alleen, ja dominoi esimerkiksi koulutuksen ja sivistyksen kielenä. Lisäksi Neuvostoliiton kieli- ja väestöpolitiikkaan kuului venäläisten asuttaminen kaikille alueille. Sen seurauksena venäjästä tuli vahvin kieli myös monille neuvostokansalaisille, jotka eivät olleet etnisiä venäläisiä, Kanerva ja Viimaranta kertovat. Tämä vaikuttaa Ukrainan kielitodellisuuteen yhä.
Ukraina onkin itsenäisyytensä aikana pyrkinyt kuromaan umpeen kielen kehitykseen ja käyttöön neuvostoaikana jäänyttä aukkoa. Ukrainan valtion ainoa virallinen kieli on ukraina. Kanervan ja Viimarannan mukaan kielen ja nationalismin suhde näyttäytyy Ukrainassa hyvin samanlaisena kuin monissa muissa nuorissa valtioissa, ja kielen voimakas suojelu lainsäädännöllä tulee ymmärtää maan historian valossa.
Ukrainan kielipoliittisen tilanteen kipukohta on se, miten paljon siihen on pyrkinyt vaikuttamaan toinen valtio, Venäjän federaatio. Tätä vaikuttamista voi pitää imperialismin muotona, Kanerva ja Viimaranta kirjoittavat.
Sota muutti Ukrainan kielitilannetta
Vaikka jo yli kymmenen vuotta kestäneen sodan pysyviä vaikutuksia on vielä mahdotonta arvioida, on selvää, että sota on muuttanut kielitilannetta ukrainan kielen aseman hyväksi, Kanerva ja Viimaranta arvioivat artikkelissaan.
Jo 2010-luvulla sotatila lisäsi merkittävästi ukrainan valitsemista äidinkieleksi ja ukrainan kielen tärkeyden korostamista kansallisen yhteyden merkkinä, tutkijat kirjoittavat.
Puhelimessa Kanerva kuitenkin painottaa, että vaikka tutkimus on julkaistu viime vuoden lopulla, on sen tutkimusmateriaali jo useita vuosia vanhaa. Se ei kerro nykyisestä kielitilanteesta, joka on Kanervan mukaan hyvin dynaamista, liikkeessä. Ukrainan kielitilanteen kehitystä tulisi seurata jatkuvasti, jotta sitä voisi kommentoida, hän sanoo. Tutkimus on kuitenkin haastavaa, kun maahan matkustamista ei suositella ja tiedonhankinnassa on otettava huomioon propagandan mahdollisuus.
Vielä vaikeampaa on puhua sellaisten alueiden tilanteesta, jonne ei ole pääsyä ja jota koskeva tieto on puutteellista tai mahdollisesti epäluotettavaa. Tällaisia alueita ovat miehitetyt alueet.
-Tällä hetkellä aiheesta on paljon tietoa uutisissa. Emme tiedä, mikä osa tiedosta on luotettavaa, Kanerva sanoo.
Kuitenkin on selvää, että vuodesta 2022 eteenpäin tilanne on muuttunut ja monet aiemmin venäjää käyttäneet ukrainalaiset ovat siirtyneet käyttämään ukrainaa.
”Jokainen pommitus vähentää venäjän kielen käyttöä”
Ennen sotaa myös monet ukrainalaiset nykykirjailijat käyttivät venäjää, kertoo venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Tomi Huttunen Helsingin yliopistosta. Venäjän laajat kirjamarkkinat olivat hyvin myös ukrainalaisten kirjailijoiden ulottuvilla ja houkuttelivat julkaisemaan venäjäksi tai venäjänkielisiä käännöksiä ukrainankielisistä teoksista.
Tunnelma on kuitenkin ollut tulehtunut jo pitkään, viimeistään Krimin valtauksesta alkaen, mikä on vaikuttanut myös kielen käyttöön, Huttunen sanoo. Ukrainalaiskirjailijat ovat alkaneet karttaa venäjää ja suhtautua siihen vihamielisesti, koska venäjä on hyökkäyssodan kieli.
-Muutos on ollut kouriintuntuvaa ja erittäin ymmärrettävää, Huttunen sanoo. -Kieli ei ole enää vain kommunikaation väline. Sillä on merkityksensä suhteessa valta-asetelmiin, kulttuuriseen identiteettiin, väkivaltaan. Kielestä kieltäytyminen on omanlaistaan patsaiden kaatamista ja vastarintaa, Huttunen kertoo.
Ukrainalaiset luopuvat venäjästä, koska se on meidän ajassamme väkivallan harjoittamisen kieli.
-Jokainen pommitus vähentää venäjän kielen käyttöä Ukrainassa, tutkija tiivistää.
Kiovan arjessa kielipoliittinen vastakkainasettelu ei näy
Maxim Fedorovin mukaan Ukrainassa kyseenalaistetaan ajatus, että venäjä olisi maassa vähemmistökieli.
-Vähemmistökieli on vähemmistökansan kieli. Se ei ole tilanne Ukrainassa, vaan kieli on venäläistämisen myötä tullut myös ukrainalaisten kieleksi, hän sanoo viitaten neuvostoaikaiseen venäläistämispolitiikkaan.
Toisaalta Fedorov kyseenalaistaa Suomessa yleisen ajatuksen siitä, että äidinkieliä on vain yksi. Ukrainassa vallitsevaa monikielisyyttä voi olla Suomessa vaikea hahmottaa, hän sanoo.
-Ihmisillä voi olla useita äidinkieliä, hän sanoo. Esimerkiksi venäjänkielinen voi kokea äidinkielekseen myös ukrainan.
Poliittinen vastakkainasettelu ei hänen mukaansa näy arjen tasolla. Kiovalaisessa arkielämässä todellisia ongelmia kaksikielisyydessä ei ole, mutta somessa ja mediassa asiasta kinastellaan. Fedorov saattaa ystäviensä kanssa puhua ukrainaksi tai venäjäksi tai vaihtaa kieltä kesken kaiken.
-Kiovassa tarvitaan molempia kieliä. Se ei nouse ongelmaksi.
Yleinen kohteliaisuussääntö kuitenkin on, että tuntemattomien kanssa keskustelu aloitetaan ukrainaksi, minkä lisäksi ukrainaa puhutaan myös julkisuudessa, hän sanoo. Myös valtakoneiston kieli on ukraina.
-Tilanne on monimutkainen, Fedorov sanoo. -Jos viranomainen puhuu ukrainalaiselle medialle, on sen tapahduttava ukrainaksi. Mutta jos viranomainen puhuu ulkomaiselle venäjänkieliselle medialle, esimerkiksi latvialaiselle medialle venäjäksi, se on hyväksyttävää.
Fedorov pitää hyvänä sitä, että Ukrainan koulu kasvattaa kaiken kielisiä lapsia ukrainankielisyyteen.
-Ymmärtääkseni venäjänkieliset eivät vastusta sitä, että koulu olisi ukrainaksi, hän sanoo. -Idea on, että lapset oppisivat elämään ukrainankielisessä ympäristössä.
Fedorovin kokemuksen mukaan myös ne ukrainalaiset, joiden ensimmäinen kieli on venäjä, tahtovat säilyttää valtion kielenä ukrainan.
-Toisaalta he tahtovat, että heidän omaan venäjänkielisyyteensä ei puututtaisi.
Jutussa on lähteenä käytetty artikkelia Kielilainsäädäntö kielen ja nationalismin suhteen ilmentymänä Ukrainassa, kirjoittaneet Kanerva, O. & Viimaranta, J., jouluk. 2024, teoksessa Nationalismi ja kieli. Autere, M. & Länsisalmi, R. (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura