Markku Tasala: Partisaanien sotavankina, Into
Partisaanit tappoivat, pelastuneet kertovat
Vaikka virallisen neuvostoystävyyden kaudella ei Neuvostoliitosta lähetettyjen partisaanien iskuista Lappiin paljon puhuttu, niin nykyisin aihe ei enää ole millään muotoa tabu. On ilmestynyt useampikin kirja, jossa kerrotaan neuvostopartisaanien iskuista Lapin siviiliväestöä kohtaan jatkosodan aikana. Iskuissa kuoli paljon naisia ja lapsia eivätkä ne olleet sotilaallisesti mitenkään perusteltavissa.
Tietokirjailija Markku Tasalalla on ollut käytössään ainutlaatuista partisaanien uhrien haastattelumateriaalia, jota hän tallensi lehtijuttujaan varten jo 1980-luvulla. Tasala pääsi haastattelemaan mm. naista, joka kaapattiin Neuvostoliittoon pienenä tyttönä ja joka kuin ihmeen kaupalla selvisi retkestään hengissä takaisin Suomeen sodan jälkeen. Miksi häntä ei – kuten monia muita – surmattu, on jäänyt arvoitukseksi.
Tasala kertoo monia partisaanien kynsistä selvenneiden tarinoita. Hän laajentaa aihettaan myös suomalaisten sotavankien kohtaloihin Neuvostoliitossa. Käsitteleepä hän myös Ruotsiin turvaan siirrettyjen niin sanottujen sotalastenkin kohtaloita.
Kirjassa seurataan myös suomalaisten sotilaiden operaatioita partisaanien tuhotöiden estämiseksi ja heidän kiinni saamisekseen. Kirja antaa perusteita kysymyksille, joihin ei ole helppoa löytää vastauksia: miksi sodan jälkeen kommunistien kannatus oli suurinta juuri Lapissa, jossa naapurin kommunistivaltio oli kylmästi surmannut kymmeniä siviilejä.
Arvo Tuominen: Pelon vyöhyke, Suomi ja seitsemän Venäjän läntistä rajamaata, Otava
Pelko yhdistää
Venäjän länsinaapureiden osa on olla tekemisissä suuren ja arvaamattoman naapurin kanssa. Joskus yhteiselo on onnistunut paremmin, joskus huonommin. Helppoa se ei ole ollut koskaan. Kirjan nimessä mainittu pelko on aina yhdistänyt Venäjän länsinaapureita: koskaan ei ole voinut olla varma, mitä on odotettavissa.
Dokumentaristi, toimittaja ja tietokirjailija Arvo Tuominen käy uusimmassa teoksessaan läpi Venäjään lännen puolelta rajoittuneiden maiden kohtaloa. Hän viivähtää Suomen ohella Viron, Latvian, Liettuan, Valko-Venäjän, Puolan, Ukrainan ja Moldovan naapurihistoriassa.
Rajat ovat muuttuneet – yleensä sotien tuloksena – moneen kertaan, mutta peruskuvio on aina pysynyt samana: miten suhtautua Venäjään? Yrittää olla hyvää pataa vai puolustaa tiukasti omia oikeuksiaan? Hakea turvaa voimasta vaiko pyrkimällä ”lepyttämään” isoa naapuria?
Tuomisen ansioksi on luettava, että hän ei tyydy nykyisin kaikkialla vallalla olevaan ”kauhea, aggressiivinen Venäjä” -sabluunaan vaan käy läpi historiaa rauhallisen toteavaan tyyliin. Enemmät johtopäätökset jäävät lukijalle – vaikka Tuominenkin tosin joitakin omia näkemyksiään esittää.
Kirjassa luodaan myös katsaus myös nykyiseen tilanteeseen, jossa Venäjän naapureilla on erilainen ”tulokulma” suureen naapuriin. Yksi on sodassa sen kanssa (Ukraina), yksi yrittää vakuuttaa ystävyyttään (Valko-Venäjä) ja loput hakevat turvaa läntisestä sotilasliitosta.
Alpo Rusi: Venäjää emme eristä, Docendo
Ulkopolitiikan näkijä ja kokija kirjoittaa
Kansainvälisen politiikan veteraani Alpo Rusi kirjoittaa Suomen ulkopolitiikan kiemuroista omiin kokemuksiinsa pohjautuen. Noita kokemuksia kertyi varsinkin presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana, mutta myös ulkoministeriön tehtävissä ja akateemisessa maailmassa.
Ahtisaareen Rusilla näyttää olevan eräänlainen viha-rakkaus -suhde. Varsinkin alkuaikoina hän tuntuu arvostaneen puoluepolitiikan ulkopuolelta tullutta ”ryvettymätöntä” presidenttiä, mutta matkan varrella hän ottaa Ahtisaareen yhä enemmän etäisyyttä ja lopulta arvosteleekin tätä kärkevästi.
Rusin tuore kirja käy lähihistoriamme ulkopolitiikan oppikirjasta. Teksti on välillä kylläkin raskassoutuista ja juuttuu muistioihin ja dokumentteihin. Joka haluaa päästä perille Venäjä-suhteemme lähihistorian taustakuvioista, löytää kirjasta varmasti yhtä ja toista mielenkiintoista ja yllättävääkin.
Läpi kirjan kulkee vakoilupainotteinen pohjavire. Rusi kirjoittaa laajasti Venäjän erilaisista vakoiluoperaatioista Suomessa ja lukijalle syntyy helposti käsitys siitä, että Suomi ja suomalaiset ovat olleet vahvasti Venäjän agenttien kynsissä.
Kirjan sankariksi kohoaa Supon johtaja Eero Kekomäki, jonka pontevaa taistelua Venäjän turvallisuuspalveluiden Suomi-operaatioita vastaan Rusi tuntuu arvostavan. Antisankari sen sijaan on esimerkiksi monen presidentin kansliapäällikkönä palvellut Jaakko Kalela, jota Rusi tämän tästä arvostelee Venäjän myötäilystä.