Toimittaja Esa Tuominen on pitkään julkaissut ajankohtaisten tietokirjojen arvioita Venäjän Aika-lehdessä.
Venäjän Aika 1/26
Kun Suomelle tuli vilu
Jussi Niemeläinen: Muurista muuriin, raportti Venäjän länsirajasta, Siltala 2025
Jussi Niemeläiselle on vuosien varrella kertynyt huomattavasti kokemusta Venäjän politiikasta ja yhteiskunnasta. Hän on työskennellyt pitkään Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana Moskovassa ja lehden kotitoimituksessakin seurannut Venäjän edesottamuksia.
Uusimmassa teoksessaan Niemeläinen tutkii Venäjän kehitystä Neuvostoliiton katoamisen jälkeen aina näihin päiviin asti. Sekä poliittiset että betoniset muurit murtuivat 35 vuotta sitten rytisten eri puolilla Itä-Eurooppaa ja hetken näytti siltä, että Venäjästäkin tulee eurooppalainen, demokraattinen maa, joka myöntää kansalaisilleen ihmisoikeudet ja joka hakeutuu läheiseen yhteistyöhön muiden eurooppalaisten maiden kanssa.
Niemeläinen kuvaa Venäjän muutosta aggressiivisemmaksi ja konservatiivisemmaksi sekä yleisellä tasolla että omiin kokemuksiin perustuen. Kaiken ytimessä on presidentti Vladimir Putin, joka on johdatellut Venäjää haluamaansa suuntaan jo neljännesvuosisadan. Vähän on jäljellä siitä Putinista, joka ensimmäisen virkakautensa aikana kaveerasi Tony Blairin ja Georg Bush nuoremman kanssa ja joka antoi välillä lausuntoja, jotka länsijohtajien korvissa kuulostivat varmasti musiikilta.
Teoksensa lopussa Niemeläinen kysyy: Miten tästä eteenpäin? Varsinaista vastausta hän ei anna eikä ryhtyminen ennustajaksi olisikaan kovin kiitollinen tehtävä. Hän arvioi kuitenkin Suomen aseman olevan ”erityisen viluisa” Venäjän naapurien joukossa.
Sotimista koko ajan
Mark Galeotti: Sodista taottu Venäjä Muinais-Venäjästä nykypäivään, Docendo 2025
Suomessakin vieraillut professori Mark Galeotti tuntee Venäjän historian pieniä yksityiskohtia myöten. Erityinen asiantuntija hän näyttää olevan Venäjän käymien sotien alalla.
Kenen kaikkien kanssa Venäjä onkaan sotinut – petsenegeistä ja polovitseista alkaen! Välillä slaavit ovat sotineet keskenään, välillä on otettu mittaa naapureista. Osmanien kanssa sodittiin, Ruotsin kanssa moneen kertaan…
Kaikkina aikoina Venäjä on pyrkinyt yhtäältä laajentumaan, toisaalta vahvistamaan turvallisuuttaan. Tuloksena on ollut ruumiskasoja läpi historian.
Galeotti käy läpi pienimmätkin sodat jopa taistelun tarkkuudella. Välillä Venäjän sodankäyntitaito saa häneltä tunnustusta, välillä hän tuo esille karkeita puutteita. Yhtä kaikki, Venäjä on lopulta onnistunut häätämään maahantunkeutujat – niin Kaarle XII:n, Napoleonin kuin Hitlerinkin. Mutta millä hinnalla!
Teosta lukiessa tulee usein ajatelleeksi nykyistä Venäjää. Onko sota ja siihen varustautuminen osa Venäjän kansallista identiteettiä? Osaisiko maa elää rauhassa? Vieläkö pitää yhä laajentua? Eikö sopu naapurien kanssa olisi itsellekin tuottoisampaa kuin miekankalistelu?
Sellainenkin ajatus nousee mieleen, että johonkin mittaan asti Venäjän alituinen varuillaanolo ja naapurien epäily on perusteltua kun katsoo maan sotaisaa historiaa. Silti tulee kysyneeksi, eikö ”ei koskaan enää” olisi parempi tunnuslause kuin nyt käytössä oleva ”voimme toistaa”.
Poliisiyhteistyötä rajan yli
Markku Uhari, Petri Eronen, Seppo Mikkola: Suomalaispoliisina Pietarissa, Johnny Kniga 2025
Suomen poliisilla on jo pitkään ollut Venäjällä yhdyshenkilöitä, jotka ovat pyrkineet torjumaan ja selvittämään rajat yrittävää rikollisuutta. Petri Eronen ja Seppo Mikkola työskentelivät muutama vuosi sitten Pietarissa ja näkivät monenlaista. Heidän kokemuksistaan kertoo Markku Uharin kokoama kirja.
Varsinkin alkuaikoina suomalaispoliisien yhteistyö venäläisten kollegojensa kanssa sujui mallikkaasti. Tai niin mallikkaasti kuin se varsin erilaisesta lainvalvontakulttuurista tulevien kesken nyt yleensä voi sujua. Tietoja vaihdettiin, rikoksia ja muita ongelmatilanteita selvitettiin, kokouksia pidettiin ja iltaakin istuttiin saunoen.
Neuvostoliiton miliisin ja sitä seuranneen Venäjän poliisin maine ei aina ole ollut kovin kehuttava. On kerrottu mielivallasta, toisinajattelijoiden vainoamisesta, korruptiosta ja tehottomuudesta. Suomalaispoliisit tuntuvat kuitenkin antavan venäläisten kollegojensa toiminnasta vähintään tyydyttävän arvosanan. Edes korruptioon he eivät sano juurikaan törmänneensä.
Kirjasta välittyvät hyvin takavuosien suomalaistunnelmat Pietarissa. Konsulaatti ja Suomi-talo toimivat kiintopisteinä, suomalaisfirmat tekivät tulosta, turismikin kukoisti. Krimin valtauksen jälkeen tunnelmat alkoivat kylmetä. Yhteistyökuviot suomalaispoliisien ja venäläisten kollegojen välillä hiipuivat, kunnes loppuivat lähes kokonaan. Viimein koko konsulaatti suljettiin.