Runoilija Osip Mandelštamilla (1891–1938) oli yllättäviä yhteyksiä Suomeen. Venäjältä paennut kirjallisuudentutkija Oleg Lekmanov perehtyy aiheeseen nyt Helsingin yliopiston tutkijana.
Kirjallisuudentutkija Oleg Lekmanov joutui lähtemään Venäjältä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainaan vuonna 2022. Vuonna 2024 Venäjän viranomaiset julistivat hänet ulkomaiseksi agentiksi, tarkoituksena rajoittaa hänen ammatillista ja julkista toimintaansa. Tällä kertaa valtion painostustoimet kohdentuivat siis kulttuuriin ja tutkimukseen.
Krasnodarin piirissä Etelä-Venäjällä syntynyt Lekmanov (s. 1967) on Moskovan pedagogisen valtionyliopiston kasvatteja. Vuodesta 2011 lähtöönsä asti hän toimi Talouskorkeakoulun professorina erikoistuen filologiaan ja kirjallisuushistoriaan. Lekmanov on ollut myös vierailevana professorina Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa. Hän on tutkinut erityisesti venäläistä runoutta ja 1900-luvun alun venäläisen kirjallisuuden hopeakautta, avantgardea ja akmeismia.
Mandelštam toi tutkijan Helsinkiin
Oleg Lekmanov on tutkinut runoilija Osip Mandelštamin elämää ja tuotantoa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Mandelštam oli yksi Stalinin terrorin monista uhreista. Viime vuonna Lekmanov sai vuoden mittaisen tutkijapaikan Helsingin yliopiston Helsinki Collegium for Advanced Studies -tutkijayhteisössä. Hän jatkaa työtään Mandelštamin perinnön parissa, mutta uudesta näkökulmasta. Tutkimusaiheena on ”Osip Mandelštam ja Suomi”.
Aihe kuulostaa yllättävältä. Mikä yhteys runoilijalla oikein oli tähän pohjoiseen maahan?
– Yhteys on itse asiassa hyvin syvä. Suomeen liittyy useita keskeisiä tapahtumia Mandelštamin varhaisessa elämässä. Jos ne tiivistää, niitä on neljä: lapsuus ja terveys, ensimmäinen rakkaus, kaste yliopisto-opintoja varten sekä vallankumoukselliset kiinnostukset, kertoo Oleg Lekmanov.
Mandelštamin runoutta on julkaistu suomeksi viimeksi Marja-Leena Mikkolan kääntämässä kokoelmassa Pidä puheeni tallessa aina (Kustannusliike Parkko, 2025). Kokoelman arvio on luettavissa Venäjän Ajan numerossa 2/2025.
Yhteys 1. Lapsuus parantoloissa
Lekmanovin mukaanennen vuoden 1917 vallankumousta Suomi oli luonnollinen osa pietarilaisten elintilaa. Tänne tultiin lomailemaan, hoitamaan terveyttä ja vuokraamaan huviloita. Niin teki myös Pietariin asettunut Mandelštamien perhe.
Merkittävä osa Osipin lapsuus- ja nuoruusvuosista kului tällaisilla matkoilla. Myöhemmin, heikon terveytensä takia, hän kävi säännöllisesti hoidossa suomalaisissa parantoloissa, esimerkiksi Hangossa.
– Suomi oli hänelle paikka, jossa hän toipui – sekä fyysisesti että henkisesti. Ei ole sattumaa, että vuonna 1908 hän kirjoitti äidilleen Pariisista: “En tunne koti-ikävää Venäjälle, vaan Suomeen.”, Lekmanov siteeraa kirjeenvaihtoa.
Yhteys 2. Ensirakkaus
Osip Mandelštamin ensirakkaus oli Adele Kušakova, Viipurissa asuneen juutalaisen kauppiaan tytär. Perheet olivat ystäviä, ja Mandelštam vieraili usein heidän kodissaan. Tarina päättyi ”rukkasiin”: Adele meni naimisiin venäläisen upseerin kanssa.
– Tämä oli Mandelštamille kova isku. Teoksessa Шум времени (1925, Ajan kohina) hän kuvaa Kušakovien perhettä vääristyneesti ja melko ilkeästi, lähes kostomielessä. Tutkimukset, jotka perustuvat sanomalehtiaineistoon, osoittavat, että todellinen historia oli paljon rauhallisempi.
Lekmanov korostaa, että Mandelštam kirjoitti hyvin vähän rakkaudesta suoraan. Hänen ensimmäisessä kokoelmassaan Камень (1913, ”Kivi”) ei ole yhtään rakkausrunoa. Rakkautta käsitellään kenties vertauskuvin, esimerkiksi runossa Saimaasta, jossa esiintyvät kalliot sisarina ja “vaahto kuin morsiamen puku”. Juuri tämän runon hän liitti kirjeeseen, jossa kirjoitti ikävästään Suomeen.
Yhteys 3. Kaste
Mandelštamin perhe köyhtyi ja kävi selväksi, että opiskelu Euroopassa olisi liian kallista, joten Osipin piti pyrkiä Pietarin yliopistoon. Juutalaisille oli kuitenkin tiukat rajoitukset. Ratkaisuksi tuli kaste luterilaisen pastorin Nils Rosénin toimesta. Rosén palveli Helsingissä ja Viipurissa. Papin venäjän-taito helpotti asiointia.
Kaste oli käytännöllinen ratkaisu, mutta uskonnollinen teema kiinnosti muutenkin Mandelštamia syvästi. Hänen 1910-luvun alun runoissaan näkyy voimakas pohdinta Jumalasta ja kristinuskosta, vaikka itse rituaalit olivat hänelle vieraita.
Lekmanov vertaa Mandelštamia venäläis-amerikkalaiseen kirjailija Joseph Brodskyyn (1940–1996).
– Uskonnolliset aiheet ovat tärkeitä, joulun teema toimii, mutta varsinaista kirkollistumista ei ole.
Yhteys 4. Vallankumousaatteet
Nuorena Mandelštam innostui ikätoveriensa tapaan vallankumouksellisista ajatuksista. Yritys liittyä sosialistivallankumouksellisiin tapahtui juuri suomalaisella huvilalla, mutta häntä ei hyväksytty mukaan iän vuoksi. Myöhemmin, vuonna 1934, jouduttuaan pidätetyksi Stalinia vastaan suunnatun runon takia, Mandelštam otti itse impulsiivisuttaan esiin tämän episodin, mikä huononsi hänen asemaansa. Ylipäätään impulsiivisuus vaikutti hänen kohtaloonsa.
Suomi esiintyy Mandelštamin teksteissä myös myöhemmin, jo vuonna 1923. Moskovassa hän kirjoitti elääkseen journalistisia tekstejä ja kuvasi Suomen edustajaa Talonpoikaisinternationaalin kongressissa.
– Minua alkoi kiinnostaa, kuka tämä henkilö oli. Arkistojen, neuvosto- ja suomalaisen lehdistön sekä suomalaisten historioitsijoiden väitöskirjojen avulla henkilöllisyys saatiin selville. Kyseessä oli Antti Ojala, lempinimeltään Ranta, kertoo Lekmanov.
Tutkijaa ilahdutti erityisesti Ojalan valokuvan löytäminen. Raskasrakenteinen mies, joka ainoana kuvassa käytti pukua. Kuvaus vastaa Mandelštamin tekstiä lähes kirjaimellisesti.
Suomi ei ollut vain sivujuonne
Osip Mandelštam oli Lekmanovin mukaan viimeisen kerran Suomessa vuonna 1915, minkä jälkeen matkojen painopiste vaihtui Krimille, Koktebeliin, runoilija Maksimilian Vološinin taloon. On kuitenkin kuvaavaa, että jopa siellä, koleraepidemian aikana, hän paniikissa ehdotti pakoa juuri Suomeen. Se säilyi hänen mielessään pitkään turvapaikkana.
Eli Suomi ei ole vain sivujuonne?
– Ei lainkaan. Se on tila, jossa kohtaavat terveys, ensimmäinen rakkaus, uskonnollinen valinta ja nuoruuden poliittiset harhakuvat. Yksi keskeisistä paikoista, joissa Mandelštamin persoona muotoutui, vetää Lekmanov yhteen Suomen roolin.
Teksti ja kuva: Valeri Klepkin