7.11.2023
Taškent Assalomu alaykum! (Tervehdys uzbekiksi)
Kuka minä olen, ja miten ylipäätänsä päädyin tänne vaihto-oppilaaksi? Myönnettäköön, että Uzbekistan ei ole vaihtokohteista se tavanomaisin, kun eivät monet suomalaiset täällä ole käyneet edes matkalla. Tänne päätyminen oli useamman tekijän summa eikä ollut alun perin suunnitelmissakaan lähteä juuri Taškentiin.
Venäjän kieli on kiehtonut minua jo pitkään. Ensikosketukseni kieleen on ollut v. 2004, kun olin 5-vuotias ja kävimme perheeni kanssa Pietarin risteilyllä. Olin jo oppinut lukemaan ja pidinkin siitä kovasti. Vanhempani olivat kertoneet, että luin aina mielelläni ääneen kaikki mainokset ja kyltit. Yhtäkkiä olinkin tilanteessa, jossa lukeminen ei sujunutkaan. Isoäitini saapui hätään. Hän on lukenut lukukauden venäjää Kauppakorkeakoulussa aikoinaan, joten kirjaimet olivat vielä hanskassa. Opettelin silloin esikouluikäisenä isoäitini opastuksella Pietarin-matkalta ostetun opetustaulun avulla kyrilliset aakkoset, ja tykkäsinkin kirjoitella suomenkielisiä sanoja kyrillisillä aakkosilla. Toisella luokalla sain koulusta vihkosen, jossa esiteltiin eri painotuksia omaavia kouluja, joista yksi oli Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Siellähän opetettiin ja opetetaan edelleen venäjää. Päätin, että sinne on haettava, jotta pääsisin jatkamaan harrastustani.
Onnekseni sain koulupaikan ja olen kolmannesta luokasta lähtien lukenut venäjää pitkänä vieraana kielenä. Koulussa kielenopiskelu ei aina kuitenkaan jaksa teini-ikäistä innostaa, kieltenopiskelu kun on kuitenkin työlästä ja pitkäjänteisyyttä vaativaa hommaa. Lukion alussa minusta tuntui, että kielenopiskelu junnaa paikallaan, enkä oikein jaksa sitä opiskella luokassa, mutta haluaisin siitä kuitenkin saada käyttökielen. Eihän siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa, kun lähteä Venäjälle lukiovaihtoon. Jekaterinburgissa, Uralilla tulikin sitten vietettyä n. 10 kk. Asuin paikallisessa perheessä, joka ei oikein puhunut juuri muuta kuin venäjää, ja kävin paikallista koulua. Perheen kielitaidosta, tai sen puutteesta johtuen minulle oli välttämätöntä opetella venäjä mahdollisimman nopeasti, jotta pystyisin heidän kanssaan kommunikoimaan. Arjen tilanteista rupesin kyllä selviämään kohtuullisen nopeasti. Kielitaito kehittyikin hyväksi vuoden aikana, ja sainkin Venäjän virallisen kielikokeen B2-tasolla suoritettua vuoden aikana.
Vaihtovuoden jälkeen kielenkäyttö väheni tietenkin merkittävästi. Aloitettuani kansantalouden opinnot Åbo Akademissa syksyllä 2021 huomasin, että heillä on tarjolla venäjän kieltä ja aloitin sivuaineopinnot siellä. Tiesin heti yliopiston alkaessa, että haluan lähteä uudestaan vaihtoon venäjänkieliseen yliopistoon, jotta saisin kielitaidostani niin hyvän, että sitä voisi käyttää työelämässäkin. Alun perin tarkoitukseni oli lähteä Iževskiin, sillä yliopistollani oli yhteistyötä paikallisen yliopiston kanssa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan, kuten kaikki varmasti tietävät, yhteydet Venäjälle katkaistiin eikä sinne lähteminen ollut enää mahdollista.
Lukion venäjänopettajani Marja Jegorenkov sattui tuntemaan Suomen kunniakonsulin Uzbekistanissa, Ališer Juraevin. Olin aivan muilla asioilla käymässä vanhalla koululla ja lounastettiin Marjan kanssa päivän aikana. Puheeksi tuli aikaisemman vaihtoidean epäonnistuminen ja hän suositteli minua ottamaan yhteyttä Ališeriin. Uzbekistanissa asiat hoituvat huomattavasti helpommin henkilökohtaisten suhteiden avulla monissa tilanteissa ja niin tässäkin. Alisher tunsi Uzbekistanin kansallisen yliopiston (Национальный университет Узбекистана им. Мирзо Улугбек) henkilökuntaa ja sai järjestetyksi minulle täältä opiskelupaikan. Lähdön suunnittelun aloitin jo tammikuussa tänä vuonna.
Lähinnä alkuun se oli yhteydenpitoa yliopiston ja Ališerin kanssa. Itsenäisesti vaihtoon lähtiessä on tiettyjä haasteita, varsinkin kun lähtee maahan, josta on Suomessa vähän tietoa. Loppujen lopuksi ei lähtö mitään mahdottoman suuria valmisteluja vaatinut, lähinnä byrokratiaa. Hankaluutta lisäsi se, että yhteydenpito oli välillä todella hidasta tännepäin. Saattoi mennä pitkiäkin aikoja, ettei yliopistolta saanut oikein mitään vastausta ja ne olivat välillä hieman epämääräisiä. Pitkäjänteisyyttä siis suosittelen, jos tänne tuloa harkitsee. Haasteita aiheutti myös se, että sitten viisumia ja varsinaista hakemusta varten yliopistoon piti olla jos jonkinnäköistä lomaketta, joita ruvettiin pyytämään heinäkuussa. Uzbekistanissa ei ole samanlaista kesälomakuukautta, kun meillä, mikä tietenkin on hankalaa, kun meillä kaikki yliopiston toimistot ovat kiinni, kun niitä lomakkeita pyydellään. Onneksi kuitenkin sain kaikki ajallaan hoidetuksi ja viisumi tuli ajoissa. Suomessahan ei ole Uzbekistanin suurlähetystöä, joten viisumin sain on arrival, eli Taškentin lentokentällä saapuessani.
Lomalle Suomen kansalaiset eivät viisumia tarvitse, mutta kun opiskelen, niin sellainen piti olla. Hintaa puolelle vuodelle oli 175$. Lennoillekaan kovin montaa vaihtoehtoa ole. Nopeampi reitti on lentää Riian kautta Uzbekistan Airwaysillä, joka on kansallinen lentoyhtiö. Kävin Suomessa lyhyesti ja silloin lensin kyseistä reittiä. Se on kyllä nopeampi ja mukavampi, joten suosittelen sitä varsinkin, jos tulee lomalle. Lento menee suoraan Venäjän ilmatilan yli, mutta koska kyseessä ei ole eurooppalainen lentoyhtiö, sitä ei kiellot koske. Yhtiö ei ole myöskään tietenkään venäläinen, joten koneet ovat varmasti turvallisia, kun eivät ole pakotteiden alaisuudessa. Toinen vaihtoehto on lentää Istanbulin kautta Turkish Airlinesilla, jonka kautta lennänkin takaisin Suomeen ja sitä kautta tulin myös alun perin. Matka on hieman pidempi, ja Istanbulin kenttä on todella suuri. Hinnassa ei ole suurta eroa yleensä, saattaa jopa olla hieman kalliimpaa lentää Turkin kautta. Jatkossa varmasti käytän kyllä Riian yhteyttä, kun se on kuitenkin kokonaisajallisesti lyhyempi.
Täällä olen nyt viettänyt viimeiset kolme kuukautta opiskellen taloutta. Asun yliopiston asuntolassa kolmen hengen huoneessa saksalaisen ja japanilaisen opiskelukaverin kanssa. Yliopistolla on erikseen oma asuntola ulkomaalaisille opiskelijoille, joten täällä ei valitettavasti paikallisia ole. Suurin osa asuntolan asukkaista on kirgiisejä, tadžikkeja, turkmeeneja ja afgaaneja, myös muutama kiinalainen ja venäläinen opiskelee täällä.
Opintojen alku ei sujunut kovin sutjakasti, tulin tänne jo elokuun puolivälissä, mutta opinnot alkoivat vasta syys-lokakuun taitteessa, sillä lukujärjestyksen kanssa oli ongelmia. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään tavatonta, olen jo tottunut siihen, että asiat eivät aina täällä hoidu ihan samanlaisella suomalaisella tehokkuudella, mihin on omassa elämässään tottunut.
Yliopisto-opinnot toimivat hyvin eri tavalla täällä, kuin Suomessa. Hakiessaan yliopistoon opiskelija menee tietylle luokalle ja opiskelee saman luokan kanssa koko opintojen ajan. Se on tietenkin minun näkökulmastani erinomaista, sillä mahdollisuudet tutustua opiskelukavereihin ovat huomattavasti paremmat. Ryhmä on pieni – meitä on 10. Opiskeluun liittyy myös paljon esitelmien pitämistä, mihin en ole Suomessa törmännyt tässä mittakaavassa. Jokaisessa oppiaineessa on kerran viikossa luento ja lisäksi 1–2 seminaaria, joka käytännössä tarkoittaa tuntia, jolla pidetään esitelmiä. Ryhmäläiseni ovat todella mukavia – niin kuin uzbekit yleisestikin. Minun oli helppo heti päästä ryhmään mukaan ja he juttelevat kanssani tunneilla. Kaikki myös puhuvat hyvin venäjää, mikä ei sinänsä ole itsestäänselvyys, vaikka ryhmä onkin venäjänkielinen, eli opetus tapahtuu kokonaan venäjäksi yhtä ainetta lukuun ottamatta, joka on englanniksi.
Yksi piirre uzbekistanilaisissa, mihin kiinnittää huomiota lähes heti maahan saapuessa, on ylenpalttinen vieraanvaraisuus. En sano, etteivätkö suomalaisetkin olisi vieraanvaraisia, mutta ehkä meidän muuten hyvin neutraalista ja sulkeutuneemmasta ulosannistamme johtuen se ei niin tule esiin. Uzbekit ovat todella hymyileväistä ja ystävällistä kansaa. Aina kun kaupassa vaikka pyytää apua, saa miellyttävää ja ystävällistä asiakaspalvelua, eivätkä hankalatkaan asiat tai pyynnöt ainakaan ulospäin vaikuta haittaavan. Täällä on kohtuullisen vähän turisteja ja minä tietenkin pitkänä ja vaaleana suomalaisena poikkean ulkonäöllisesti myös paikallisesta väestöstä. Usein minut siis selkeästi erottaa ulkomaalaiseksi joukosta. Ihmiset ovat kovin kiinnostuneita minusta ja Suomesta. Usein kysellään, että mistä olen kotoisin ja monet saattavat tietää joitain tunnettuja suomalaisia. Viimeksi tänään olin käymässä operaattorilla ja työntekijä tiesi heti Jari Litmasen, kun sanoin olevani suomalainen.
Huomenna tulee puoliväli täyteen, eli helmikuussa on sitten taas paluu kotiarkeen. Vaikka ajoittain pieniä haasteita onkin ei kyllä kotiinpaluu vielä houkuttele.
Teksti ja kuvat: Emil Jäntti emil.jantti@abo.fi
Opintomatkoista ulkomaille voi lisätietoja antaa:
Marja Jegorenkov, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
+358505481309 marja.jegorenkov@syk.fi
Venäjän kielen harjoittelusta Uzbekistanistaa voi lisätietoja kysyä:
Ališer Juraevilta Suomen kunniakonsuli
finconsulate.tashkent@gmail.com +998911626408 (whatsapissa parhaiten)
