Osa 1. Alkuspennaukset ja loikkaus rajan yli
Kyseisessä blogissa puretaan allekirjoittaneen opiskelijavaihtoa Moskovassa 2012. Setti etenee kronologisesti eteenpäin, joten varsinaisia ”teema”-osioita kirjoituksessa ei ole tai on ehkä. Kirjoitukset ovat kohtuullisen yliampuvia ja sekopäisiä eikä niitä ole tarkoitettu otettavan sanatarkasti. Kaikki tapahtumat ovat kuitenkin paikkansapitäviä ja allekirjoittanut kokeekin omaavansa kohtuullisen määrän tietoa Venäjästä ja sen kulttuurista.
Vaihtoreissumme alkoi syksyllä 2012. Ensikipinän olimme kuitenkin kohtalotoverini Sebastianin kanssa saaneet jo aiemmin kun aloitimme Venäjän kielen opiskelun. Haaga-Helian liiketalouden tradenomiksi jos halusi, piti valita kolmas vieras kieli ja jostain syystä päättelimme lähes telepaattisella tasolla, että voisimme molemmat valita venäjän kielen. Muutama muukin ryhtyi leikkiin mukaan luokaltamme, mutta putosi matkasta mielenkiinnon ja ylimääräisen opiskelun vuoksi. Todennäköisesti kuitenkin miellekuvat vodkanhuuruisista reissuista Venäjällä harmonikan säestäessä borshin ja blinien mättämistä kurkkuun olivat ehkä heikko motivaatio kielen täydellisen hallinnan opiskeluun. Seuraava vaihe oli meillä kuitenkin vaihtoon hakeutuminen, koska monesta eri torvesta sai kuulla, että venäjän kieltä ei opi ilman opiskelijavaihtoa. Vaihtoehtoja oli kolme: Ufa, Pietari ja Moskova. Päättelimme hakeutua Moskovaan, koska Pietari tuntui olevan liian lähellä, ja emme hirveästi innostuneet Pietarin vaihto-opiskelijoiden tarinoista. Ufa olisi ollut myös vaihtoehto, mutta sen vaativuustaso oli korkeamman luokan hardcorea, joten jouduimme puutteellisen kielitaidon takia jättämään sen pois.
Saimme keväällä 2012 kuulla, että pääsisimme Moskovaan vaihtoon ja tästä ilo yltyi korkeammalle levelille. Kuitenkin tässä vaiheessa kohtasimme jo byrokratian erilaisten paperihommien merkeissä. Piti olla tämä, tuo, nuo, nämä ja ne paperit valmiina, lähetettynä, notarisoituna, savumerkkien saattelemana perillä ennen tiettyä päivää. T
osin ei aikaakaan kun istuimme Helsingin rautatieaseman viereisessä kuppilassa lähdössä kohti Moskovaa, vaikka aikaeroa tuohon paperihommeleihin oli noin puoli vuotta. Olimme saaneet matkaseuralaisiksi pari muutakin Venäjälle lähtevää vaihto-opiskelijaa, joista toinen tulisi opiskelemaan samassa koulussa kuin me. Myöhemmin tuli kuitenkin huomattua, että meistä kaikista kehkeytyi reissun myötä hyviä ystäviä.Heti junaan päästyämme jännitys muuttui tietynlaiseen ihmettelyyn. Ehdimme jonkin aikaa tutustua toisiimme ennen kuin meille lätkäistiin kahden pelikortin kokoinen paperi, joka toimi siis eräänlaisena immigration cardina. Koko setti oli jaettu kahteen osaan, ja kumpaankin piti täyttää omaelämäkerta, lapsien nimet, ensimmäisen koiran turkin väri, lempitaiteilija ja top-3 sinfoniaa. Tästä toinen osa jäi sitten tullivirkailijalle ja toinen osa piti säilyttää niin kauan kuin olemme maassa. Valitettavasti tästä ei ole kuvaa, mutta ajatelkaa, että joudutte säilyttämään yhtä pelikortin kokoista paperilappua 5 kuukautta, ja jos tämä häviää, ongelmia on luvassa. Suomi vs. Venäjä-byrokratia 0-1.
Kun lähestyimme rajaa, pääsimme tutustumaan mukaviin venäläisiin rajavartiomiehiin. Puutteellinen kielitaito ja helvetin iso rinkka saavat sinut automaattisesti näyttämään epäilyttävältä. Tästä seurasi, että Sebastian joutuikin tyhjentämään hyvin kliinisesti pakatun rinkkansa junahytin lattialle, jotta rajavartioherra Sergei pääsi varmistamaan, ettei mitään kyseenalaista kuten pommeja tai käsiaseita oltu raahattu mukaan. Passimme myös tultiin keräämään pois jossain vaiheessa ja kun tämä ihana mummeli tuli takaisin niin kaikkien muiden passit olivat hänen kourassaan paitsi allekirjoittaneen. Siinä sitten odoteltiin, että jos vaikka tuon elintärkeän dokumentin saisi takaisin. Näiden jälkeen, suomalaisen mielenlaadun tuntien, suuntasimme porukalla ravintolavaunuun. Päräytimme pullollisen vodkaa pöydälle ja pikkunaposteltavia kylkeen, josta sitten hilpeä ilta alkoi ja rajamuodollisuuksien epämukavuudet jäivät tyystin unholaan. Jouduimme kohtuu nopeasti mennä unten maille, koska juna tulisi olemaan aikaisin aamulla perillä. Vaikka toinen pullo votkaa ja särpimet olisivat vielä maistuneet, jouduimme valitettavasti kieltäytymään, tällä kertaa…
Aamu sarasti ikkunaamme ja horisontin täyteen levittyi isolla neuvostoaikaisia kerrostaloja. Matka jatkui kuitenkin vielä kohti Moskovaa ja maisemat alkoivat näyttää länsimaalaisen silmin pikkuhiljaa ”mukavammalta”. Kun tulimme asemalle, vastassa oli meille jokaiselle aikaisemmin jollain tavalla tuttu ”buddy” eli henkilökohtainen tutori. Sebastianin buddy ei kuitenkaan saapunut paikalle, mutta myöhemmin selvisi, että kyseinen henkilö tykkäsi ehkä enemmän ajatuksesta viettää aikaa vaihto-opiskelijoiden kanssa kuin osallistua varsinaiseen toimintaan. Mukava mies ja kova myös vetämään viinaa, joten tulimme kuitenkin hyvin myöhemmin juttuun.
Ensimmäinen ihme/koitos/seikkailu koettiin jo metroasemalla. Kun selässä on muutaman kymmenen litran kokoinen rinkka, kummassakin kädessä yksi kassi ja pieni soija päällä, ei hirveästi jaksaisi käydä metrosessiota läpi kun asema on niin täynnä, ettei eteenpäin mahdu liikkua. Joten sinä pieni matkaaja, joka valitat, että Helsingin metrossa on liikaa porukkaa ja istumaan ei mahdu, tervetuloa Moskovaan! Jos kätesi saat nostettua vähäänkään sivuille, sinulla on normaalista poiketen jo liikaa tilaa metrossa. Saimme kuitenkin huomata, että kyseinen ruuhka toistuu aina vain aamulla sekä iltapäivällä kun porukka pääsee töistä, onneksi. Metromatkan päätteeksi päädyimme Paveletskayan asemalle, josta kävelymatkan päästä löytyi opiskelija-asuntolamme.
Luulimme pääsevämme nopeasti nukkumaan, mutta sepäs ei käynytkään niin näppärästi. Asuntolassa oli siis vartijat, ja kaikilla ketä halusi sisään, niin piti olla kulkulupa. Kävikin niin, että nimeäni ei ollut listassa, joten minua ei missään nimessä voida päästää sisään. Tämän onneksi selvitti buddyni, joka joutui käymään ilmoittamaan minut erikseen asuntolassa majaileville mummeleille, jotka vaihto-opiskelijoita valvoivat (tästä myöhemmin erikseen). Heidänkään leimat ja allekirjoitukset eivät kuitenkaan riittäneet vaan piti vielä erikseen käydä yliopistolla, jossa oli jonkinlainen vartijoiden ”pääkallonpaikka”, josta piti myös noukkia allekirjoitukset ja leimat. Tämän jälkeen hra Murtomäki oli tarpeeksi validi päästäkseen sisään. Tutustuimme hiukan asuntolaamme ja kävimme heittämässä kamamme huoneeseemme. Majoituimme siis Sebastianin kanssa ihanaan kahden hengen luukkuumme. Nälkähän siinä sitten oli joten astelimme muina miehinä lähimpään isoon M:ään. Kirjoitus sisältää tuotesijoittelua. Emme kuitenkaan helposti saaneet ruokaa, koska emme osanneet vastata myyjän kysymyksiin. Siinä sitten ihmettelimme kaksisteen Sebastianin kanssa, että näinkö vaikeata kommunikointi täällä tulee olemaan kun Mäkkäristäkään ei saa helposti ruokaa.
Palasimme asuntolaamme vetämään päikkärit, jotta jaksaisimme hulinoida illalla muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Tästä seuraavat 5 kuukautta tulisivat olemaan yksi ikimuistoisimmista reissuista meidän elämässämme.
Jesse Murtomäki
Kirjoittaja on Moskovassa vaihto-opiskelunsa suorittanut lyyrinen hassuttelija, joka on Venäjään hurahtanut russofiili.